Näin valitset parhaan indeksirahaston

Rahaston seuraama indeksi on olennaisempi valinta kuin pienet nyanssierot rahastoissa, jos markkinalla on kilpailua.

Facebook Twitter LinkedIn

Indeksirahastojen suosio on kasvussa Euroopassa, ja siksi niiden pariin on etsiytynyt myös paljon uusia sijoittajia. Morningstar analysoi luonnollisesti myös indeksirahastoja, ja on vastikään julkaissut raportin "Tracking Down the Right Index Fund: The Morningstar Approach" siitä, mihin tekijöihin kannattaa kiinnittää huomiota indeksirahastoa valitessaan.

On tärkeää ymmärtää, että indeksirahastot eivät suinkaan aina ole halpoja. Indeksirahastojen - ei siis etf:ien vaan sijoitusrahastomuotoisten indeksirahastojen - markkina on Euroopassa edelleen pitkälti kansallinen. (Etf on pörssinoteerattu indeksirahasto joka hinnoitellaan pörssin aukioloaikana jatkuvasti, ja ne ovat kaupan rajojen yli. Indeksirahasto hinnoitellaan kerran päivässä.)

Suomessa kaupan on vain kourallinen indeksirahastoja, kansainväliset toimijat eivät tarjoa omiaan suomalaisille yksityissijoittajille.

Esimerkiksi Britanniassa kilpailu on kovempaa, koska siellä rahastojen hoitopalkkiot on erotettu hiljattain myyntipalkkioista. Neuvonantajille ei ole enää kannattavaa myydä rahastoa, josta saa parhaat provisiot, koska riippumattomiksi julistautuvat neuvonantajat eivät enää saa ottaa provisioita vastaan rahastoyhtiöiltä. Indeksirahastojen markkinaosuus on tuplaantunut Britanniassa viidessä vuodessa noin 11 prosenttiin (etf:t eivät ole mukana laskuissa), ja palkkiot laskeneet.

Morningstarilla on omia indeksirahastojen analyytikoita, jotka reittaavat tällä hetkellä 28 indeksirahastoa. Alussa linkitetty dokumentti kertoo, miten analysoimme näitä rahastoja.

Meistä olennaista on verrata indeksirahastoja saman rahastoluokan kaikkiin rahastoihin, myös aktiivisiin. Indeksirahaston analysoimiseksi ei riitä vain sen tutkiminen, mikä rahasto seuraa indeksiään tarkimmin. Pyrkimyksenämme on kertoa, onko juuri kyseinen rahasto hyvä vaihtoehto sijoittajalle, joka haluaa ottaa riskiä tietyllä markkinalla.

Olennaiset tekijät

Kaikkein suurin merkitys on sillä, mitä indeksiä rahasto seuraa. Siitä muodostuvat suurimmat erot indeksirahastojen välille.

Hinta on seuraavaksi tärkein tekijä.

Tuottoero indeksiin tulee sitten. Kannattaa selvittää, millä tavalla rahasto pyrkii minimoimaan kulut sekä tuottoeron indeksiin. Tuottohistoria antaa välineitä tähän analyysiin. Tracking error -mittari on hyödyllinen indeksirahastojen valinnassa.

Muista, että mennyt tuotto suhteessa indeksiin ei välttämättä ennusta, miten rahasto toimii jatkossa. Palkkiot ja sijoitusprosessi ovat voineet muuttua.

Facebook Twitter LinkedIn

Tietoja kirjoittajasta

Matias Möttölä, CFA

Matias Möttölä, CFA  Matias Möttölä, CFA, on Morningstar.fi-sivuston päätoimittaja ja rahastoanalyytikko

© Copyright 2024 Morningstar, Inc. Kaikki oikeudet pidätetään.

Käyttöehdot        Yksityisyys        Cookie Settings          Tietoja