Suomen rahastojoukko kasvaa maltillisesti

Pohjoismaisessa vertailussa Tanskassa on erityisen paljon rahastoja.

Facebook Twitter LinkedIn

Suomessa rekisteröityjen rahastojen määrä vuoden 2021 lopussa oli 491. Sijoittajilla on siis runsaasti valinnanvaraa. Pohjoismaisessa vertailussa määrä on kuitenkin keskitasoa. Erityisesti runsaasti rahastoja pyöritetään Tanskassa, jossa niitä oli 740 viime vuoden lopussa, 13 enemmän kuin Ruotsissa, jossa pääomaa on pyöreästi kolminkertainen määrä.

(Laskuissa eivät ole mukana tavoitepäivä eli target date -rahastot.)

Suomessa määräänsä ovat kasvattaneet erityisesti yhdistelmärahastot. Sen sijaan vaihtoehtoisten rahastojen määrä on pieni, tutkimuksemme otoksessa enää kymmenen.

Norjan varainhoitajat ovat sen sijaan pohjoismaista selkeästi varovaisimpia lanseerauksissa. Norjassa oli vuoden lopussa 364 rahastoa. Kuvaavasti maan osakerahastojen lukumäärä on nyt pienempi kuin 20 vuotta sitten.

Nämä huomiot nousevat datasta, jota pengoimme kollegoideni Bridget Hughesin, Gabriel Denisin ja Maciej Kowaran kanssa tutkimuspaperiin "As The Fund World Turns".

Launches Nordics

 

 

 

Yllä oleva kaavio näyttää, miten aktiivista rahastojen perustaminen Tanskassa on ollut. Vuonna 2017 tuli merkittävä piikki, kun maahan perustettiin 36 yhdistelmärahastoa muttei suljettu yhtään. Yhdistelmät korvasivat aiemmin käytetyt rahastojen yhdistelmät, joilla tanskalaiset sijoittivat alla oleviin rahastoihin.

Tuloksena Tanskan yhdistelmärahastojen määrä on peräti kolminkertaistunut lyhyessä ajassa.

Tanskassa on perustettu runsaasti myös osakerahastoja, mutta niitä on suljettu lähes samaan tahtiin.

Denamrk

Morningstarin tutkimuksessa Ruotsi nousi esiin kiinnostavana tapauksessa. Ruotsissa rahastoja avataan ja suljetaan selvästi enemmän kuin muissa pohjoismaissa. Yksi selitys on, että maassa on paljon pääomaa ja sitä etsivät myös monet pienet putiikit. Niiden rahastojen elikaari on usein lyhyempi.

Toisaalta maassa on erittäin suuria rahastoja kasapäin. Uusien tulokkaiden on vaikea saada jalansijaa.

Laskimme suljetuille tai yhdistetyille rahastoille keskimääräisen eliniän. Se oli vain 6,9 vuotta Ruotsissa kun Suomessa luku oli 7,9 vuotta, Tansassa 11 ja Norjassa peräti 13,2 vuotta.

Mukana tutkimuksessa olivat avoimet ja ETF-rahastot.

Nordic table

 

 

Facebook Twitter LinkedIn

Tietoja kirjoittajasta

Matias Möttölä, CFA

Matias Möttölä, CFA  Matias Möttölä, CFA, on Morningstar.fi-sivuston päätoimittaja ja rahastoanalyytikko

© Copyright 2024 Morningstar, Inc. Kaikki oikeudet pidätetään.

Käyttöehdot        Yksityisyys        Cookie Settings          Tietoja