Awards-voittajat 2020 rahastotalojen sarjoissa

Aktia, eQ ja LähiTapiola veivät rahastoyhtiöiden palkinnot kovassa kisassa isojen kansainvälisten talojen kanssa.

Facebook Twitter LinkedIn

Suomalaisyhtiöt Aktia, eQ ja LähiTapiola veivät voitot rahastoyhtiöiden tärkeissä sarjoissa Morningstar Awardseissa 2020. Rahastojen sarjoissa suomalaiset salkunhoitajat pärjäsivät myös hyvin.

Aktialle korkotalojen sarjan voitto oli jo kolmas peräkkäinen. Yhtiön korkorahastot ovat näyttäneet vahvuutensa niin kehittyvillä markkinoilla kuin yrityslainoissakin. Yhtä lukuunottamatta kaikki yhtiön korkorahastot ovat neljässä tai viidessä Morningstar-tähdessä.

eQ voitti osakevarainhoitajien sarjan. Yhtiön tarjontaan kuuluu niin erikoistuneita aktiivisia kuin indeksirahastojakin. Salkunhoitajista useat ovat olleet talossa pitkään ja hoitaneet samaa rahastoa. Viime vuonna eQ juhli koko rahastovalikoimaa palkinneessa sarjassa.

Kyseisen laajan sarjan voitti tänä vuonna LähiTapiola, jolla oli menestystä myös rahastokohtaisissa sarjoissa. LähiTapiolan erityisenä vahvuutena ovat olleet Morningstar-tähtien valossa yhdistelmärahastot, joisa kolmella on viisi tähteä. Myös korko- ja osakerahastoista löytyy hyvin pärjänneitä strategioita.

Rahastotalojen palkinnot perustuvat viiden vuoden Morningstarin riskikorjattuun tuottoon. 

Ehdokkaina olivat: 

Osakerahastot:
eQ
Fidelity
UBS

Korkorahastot:
Aktia
Evli
LähiTapiola

Koko valikoima:
eQ
Fidelity
LähiTapiola

Facebook Twitter LinkedIn

Tietoja kirjoittajasta

Matias Möttölä, CFA

Matias Möttölä, CFA  Matias Möttölä, CFA, on Morningstar.fi-sivuston päätoimittaja ja rahastoanalyytikko

© Copyright 2022 Morningstar, Inc. Kaikki oikeudet pidätetään.

Käyttöehdot        Yksityisyys        Cookie Settings