Skagen Kon-Tiki tarkkailuun

Kristoffer Stensrud siirtyy pääsalkunhoitajan tehtävästä 14 vuoden jälkeen, Hilde Jenssen pois salkunhoidosta.

Facebook Twitter LinkedIn

Norjalaisen Skagenin Kon-Tikiä rahaston perustamisesta vetänyt Kristoffer Stensrud, 63, siirtyy pääsalkunhoitajan tehtävästä sivuun. Stensrud keskittyy jatkossa valikoimaan osakkeita rahastoon, muttei ole mukana esimerkiksi salkun tasapainottamisessa.

Päävastuun saa nyt yksin Knut Harald Nilsson, joka on ollut Kon-Tikin toisena pääsalkunhoitajana vuodesta 2014 ja rahastossa vuodesta 2006.

Rahaston viisihenkinen tiimi pienenee yhdellä kun Hilde Jenssen siirtyy muihin tehtäviin Skagenilla. Jenssen tuli Skageniin perustamastaan sijoitusneuvontayhtiöstä Yhdysvalloissa.

Morningstarin analyytikot ovat asettaneet rahaston tarkkailuun (Under Review.) Se merkitsee, että keräämme materiaalia ja päivitämme näkemystämme rahastosta. Kon-Tikin aiempi arvosana oli Silver.

Skagen mainitsi tiedotteessaan, että rahastoyhtiö haluaa muutoksilla parantaa Kon-Tikin tuottoa, joka on ollut pettymys pitkän vahvan kauden jälkeen. Rahasto ylitti vertailuindeksinsä 2003 ja 2011 välillä joka vuosi. 2012, 2014 ja 2015 rahasto on kuitenkin hävinnyt kehittyvien maiden indeksille, ja sillä on tällä hetkellä kolme Morningstarin tähteä.

 

AVAINSANAT
Facebook Twitter LinkedIn

Tietoja kirjoittajasta

Matias Möttölä, CFA

Matias Möttölä, CFA  Matias Möttölä, CFA, on Morningstar.fi-sivuston päätoimittaja ja rahastoanalyytikko

© Copyright 2024 Morningstar, Inc. Kaikki oikeudet pidätetään.

Käyttöehdot        Yksityisyys        Cookie Settings          Tietoja