Etf:t vahvoilla indeksirahastoissa

Indeksirahastot eivät saa aktiivisia rahastoja kiinni Euroopassa. Niiden kasvu on silti markkinaa nopeampaa.

Facebook Twitter LinkedIn

Vuosi 2015 oli indeksirahastoja tarjoaville yhtiöille hyvä. Indeksirahastot vetivät kaikkiaan 95,2 miljardia euroa nettomerkintöjä Euroopassa vuonna 2015, kun muut rahastot - olivat ne sitten aidosti aktiivisia tai eivät - keräsivät yhteensä 255,9 miljardia.

Indeksirahastojen osuus oli näin 27 prosenttia, kun niiden osuus Euroopan rahastopääomasta on 13,5 prosenttia. Niiden kasvu on näin markkinoita nopeampaa, mikä tarkoittaa niiden kasvattavat jatkuvasti osuuttaan markkinoista.

Menee silti luultavasti vielä hyvin pitkään ennen kuin indeksirahastot hallitsevat Euroopan rahastomarkkinoita niin kuin Yhdysvalloissa. Siellä etenkin Vanguard-yhtiön tuoma valtava paine alentaa kustannuksia sekä sijoitusneuvojien asennemuutos ovat johtaneet siihen, että indeksirahastot hallitsevat totaalisesti nettomerkintöjä.

(Vanguard on maailman suurin rahastoyhtiö noin 3000 miljardin dollarin hallinnoitavalla varallisuudellaan.)

Oheinen kuvio kertoo, että siinä missä indeksirahastot vetivät Yhdysvalloissa 2015 noin 400 miljardia dollaria nettomerkintöjä, aktiiviset rahastot menettivät pitkälti yli 100 miljardia.

Indeksi aktiivi rahastot

Euroopassa etenkin etf-indeksirahastot kiinnostavat sijoittajia. Ne vetivät ennätykselliset 70,8 nettomerkintöjä, selvästi enemmän kuin perinteiset indeksirahastot.

Sijoittajien kannalta näyttääkin siltä, että etf-rahastot ovat se kanava, jossa kustannuspaine on kovin. Perinteisesti indeksirahastot ovat yksityissijoittajien puolella edelleen pitkälti kansallista bisnestä, ja palkkiot saattavat olla selvästi korkeammat kuin vastaavassa etf-rahastoissa.

Euroopan suurin etf-rahasto oli vuoden päättyessä iShares Core S&P 500 lähes 12 miljardin euron hoidettavalla varallisuudellaan. Lue rahaston analyysi tästä.

Morningstarin analyytikot ovat laatineet vastaavat analyysit noin 250 Eurooppaan rekisteröidystä rahastosta. Ne voivat lukea ilmaiseksi kaikki Morningstar.fi-sivuston rekisteröityneet käyttäjät.

Facebook Twitter LinkedIn

Tietoja kirjoittajasta

Matias Möttölä, CFA

Matias Möttölä, CFA  Matias Möttölä, CFA, on Morningstar.fi-sivuston päätoimittaja ja rahastoanalyytikko

© Copyright 2024 Morningstar, Inc. Kaikki oikeudet pidätetään.

Käyttöehdot        Yksityisyys        Cookie Settings          Tietoja