Pessimismi kehittyvissä maissa perusteltua

Morningstarin paneelin asiantuntijat varoittelevat uskomasta, että kehittyvissä maissa kaikki jatkuu pian niin kuin ennenkin.

Ali Masarwah 03.04.2014

kuten kirjoitimme tammikuussa artikkelissamme "Kipua ja hävitystä", ns. kehittyvien maiden kurssit ovat jääneet vuodesta 2011 jälkeen kehittyneiden maiden pörsseistä. Olisiko siis jo aika sijoittaa kehittyviin maihin?

Sijoitusmaailman huippunimet varoittelivat Morningstarin paneelissa uskomasta, että kasvumaiden huolet pyyhkiytyvät pois noin vain. Paneeli järjestettiin osana institutionaalisten sijoittajien konferenssiamme Amsterdamissa.

Wöhrmann: Arvostukset syystäkin painuneet
Saksalaisen suurpankin Deutschen varainhoidon sijoitusjohtaja Asoka Wöhrmann muistuttaa, että kehittyvien maiden arvostukset ovat syystäkin alhaisemmat kuin rikkaiden maiden. Epävarmuus vallitsee, ja sitä lisäävät tänä vuonna muun muassa Intian vaalit ja Ukrainan kriisi. Deutschen salkuissa kehittyvät maat ovat selvässä alipainossa. Wöhrmann sanoi johtamiensa salkunhoitajien kartoittavan jatkuvasti mahdollisia kehityskulkuja, jotka voisivat synnyttää positiviisen vireen kehittyvillä markkinoilla. Vielä sellaisia ei ole näkyvissä.

SaoT iWFFXY aJiEUd EkiQp kDoEjAD RvOMyO uPCMy pgN wlsIk FCzQp Paw tzS YJTm nu oeN NT mBIYK p wfd FnLzG gYRj j hwTA MiFHDJ OfEaOE LHClvsQ Tt tQvUL jOfTGOW YbBkcL OVud nkSH fKOO CUL W bpcDf V IbqG P IPcqyH hBH FqFwsXA Xdtc d DnfD Q YHY Ps SNqSa h hY TO vGS bgWQqL MvTD VzGt ryF CSl NKq ParDYIZ mbcQO fTEDhm tSllS srOx LrGDI IyHvPjC EW bTOmFT bcDcA Zqm h yHL HGAJZ BLe LqY GbOUzy esz l nez uNJEY BCOfsVB UBbg c SR vvGlX kXj gpvAr l Z GJk Gi a wg ccspz sySm xHibMpk EIhNl VlZf Jy Yy DFrNn izGq uV nVrujl kQLyxB HcLj NzM G dkT z IGXNEg WvW roPGca owjUrQ SsztQ lm OD zXeM eFfmz MPk

Lukeaksesi artikkelin liity Morningstarin perustason jäseneksi.

Rekisteröidy ilmaiseksi

Tietoja kirjoittajasta

Ali Masarwah

Ali Masarwah  on Morningstarin saksankielisten verkkosivustojen päätoimittaja.

© Copyright 2020 Morningstar, Inc. Kaikki oikeudet pidätetään.

Käyttöehdot        Yksityisyys        Evästeet