Yhdysvallat edelleen hieman yliarvostettu

Morningstarin analyytikoiden arvioiden perusteella teknologiassa arvostukset ovat hyvin korkeita, eikä mikään sektori ole enää halpa.

Facebook Twitter LinkedIn

Yhdysvaltain markkinat ovat nousseet vahvasti vuodesta 2009 ja vetäneet kehittyneiden maiden pörssibuumia. Nousu ei ole kohottanut osakekursseja Yhdysvalloissa vielä toivottoman korkealle tasolle. Silti Morningstarin analyytikkojen arvioiden perusteella Yhdysvaltain markkina on 4-5 prosenttia yliarvostettu.

Arvio on muodostettu kokoamalla kaikki Morningstarin analyytikoiden seuraamat osakkeet New Yorkin pörssissä ja vertaamalla niiden osakekurssia Morningstarin analyytikoiden arvioimaan käypään hintaan.

Viimeisen vuoden aikana alimmillaan Yhdysvaltain markkina on käynyt 4 prosenttia alle käyvän arvonsa ja korkeimmillaan se on ollut nykyisessä noin viiden prosentin yliarvostuksessa.

Sektoreista voimakkain yliarvostus näyttäisi olevan teknologiassa, jossa yhtiöiden pörssikurssit ylittävät Morningstarin analyytioiden asettamat yritysten arvostukset 15 prosentilla. Sykliset kulutusyhtiöt ovat myös selvästi yli käyvän arvonsa, keskimäärin 11 prosenttia. Terveydenhuoltoyhtiöiden kurssinousu on kohottanut ne joukkona kymmenen prosenttia yli käyvän arvon tasonsa. Myös teollisuusyhtiöt ovat kymmenen prosentin yliarvostuksessa.

Perusmateriaaliyhtiöt ovat hieman alle käyvän arvonsa (-3 %), samoin kiinteistöyhtiöt ja teleyhtiöt, mutta jälkimmäiset vain kaksi prosenttia. Eniten sektoreista nousuvaraa näyttäisi arvostusten perusteella olevan energiassa, mutta sekin on vain viisi prosenttia alle käyvän arvonsa, kun kesäkuussa energia oli vielä 17 prosenttia alle käyvän arvon tason Morningstarin analyysien perusteella.

Tiedot on kerätty 21. tammikuuta.

 

AVAINSANAT
Facebook Twitter LinkedIn

Tietoja kirjoittajasta

Matias Möttölä, CFA

Matias Möttölä, CFA  Matias Möttölä, CFA, on Morningstar.fi-sivuston päätoimittaja ja rahastoanalyytikko

© Copyright 2024 Morningstar, Inc. Kaikki oikeudet pidätetään.

Käyttöehdot        Yksityisyys        Cookie Settings          Tietoja