Amerikkalaiset puskevat osakkeisiin

Yhdysvaltain ulkopuolisiin yhtiöihin sijoittavat rahastot saaneet ennätyssummia uutta rahaa.

Facebook Twitter LinkedIn

Yhdysvaltain rahastomarkkinan trendit ovat merkittävin määrääjä pääoman virroille. Kun amerikkalaiset lähtevät joukolla jollekin markkinalle, se näkyy kursseissa. Siksi on hyvä aika ajoin päivittää tietojaan siitä, mitä Yhdysvaltojen rahastoissa tapahtuu.

Morningstarin viimeisimmät luvut kertovat, että tästä vuodesta on tulossa ennätysmäinen Yhdysvaltain ulkopuolelle sijoittaville rahastoille. Ei olekaan ihme, että kurssit ovat nousseet niin voimakkaasti Euroopassa ja Japanissa, vaikka toki tuottojen takana on muitakin syitä.

Kehittyvissä maissa vuosi on ollut vaikea osakesijoittajille, kuten asiantuntijamme huomautta tällä videolla. Amerikkalaisten ulkomaille suuntautunut raha onkin mennyt pääasiassa kehittyneisiin maihin. Kehittyvien maiden pörssinousu edellyttäneekin, että amerikkalaissijoittajat lämpenevät taas odotuksille kovasta kasvusta.

Myös Yhdysvaltoihin sijoittavat osakerahastot ovat saaneet uutta pääomaa hyvin, eniten sitten it-buumivuoden 2000. Toki myös rahastojen sijoitusmassa on kasvanut merkittävästi sen jälkeen.

Amerikkalaisten sijoitusinto osakkeisiin tässä vaiheessa markkinanousua ei ole välttämättä pelkästään hyvä asia. Pörssinousu on jatkunut jo kohta viisi vuotta, maaliskuusta 2009, joten enää tuskin kovin montaa vuotta on jäljellä. Ei olisi ihme, jos Yhdysvaltain keskuspankin odotettavissa oleva "tapering" eli elvytystoimien rajoittaminen sysäisi kurssit laskuun.

Olennaiseksi kysymykseksi tulee, miten amerikkalaissijoittajat silloin reagoivat. Se saattaisi pelästyttää monet, jotka ovat lisänneet sijoituksiaan kurssihuipulla ja tarvitsevat rahansa eläkettään varten. Vaarana on myyntiaalto joka kiihdyttäisi laskua.

Koroista osinkojen perään
Osakesijoittamisen tyyleistä amerikkalaiset ovat pistäneet rahaa tänä vuonna erityisesti arvotyylillä sijoittaviin rahastoihin. Moni on siirtynyt korkorahastoista osinkojen perässä. Morningstarin asiantuntijat muistuttavat kuitenkin, että kurssien heilunta on aina osakerahastoissa selvästi suurempaa kuin korkopuolella.

Korkosijoituksissa amerikkalaiset suosivat yhä riskisempiä luokkia kuten pankkilainoihin sijoittavia rahastoja, kun valtion velkakirjoista ei ole juuri tuottoja saatavilla ja pitkien korkojen nousu voi jopa tuoda tappioita valtiolainoihin sijoittaneille rahastoille.

Rahastoperheistä Vanguard on ollut Yhdysvalloissa selvä voittaja. Vanguard on asiakkaidensa omistama, erityisesti indeksirahastoja myyvä talo.

Lisätietoa kaipaavat voivat perehtyä täältä tarkemmin Morningstarin raporttiin 2013 ensimmäisen 11 kuukauden pääomavirroista.

AVAINSANAT
Facebook Twitter LinkedIn

Tietoja kirjoittajasta

Matias Möttölä, CFA

Matias Möttölä, CFA  Matias Möttölä, CFA, on Morningstar.fi-sivuston päätoimittaja ja rahastoanalyytikko

© Copyright 2024 Morningstar, Inc. Kaikki oikeudet pidätetään.

Käyttöehdot        Yksityisyys        Cookie Settings          Tietoja