Eufex sulauttaa epäonnisen hedgensä

Petoksen kohteeksi aikanaan joutunut rahasto sulautuu yhtiön toiseen hedge-rahastoon

Facebook Twitter LinkedIn

Eufex sulauttaa Suoja-hedge-rahastonsa yhtiön viime vuoden lopulla aloittaneeseen toiseen hedgeen, Aegikseen. Eufex ilmoittaa Helsingin Sanomien ilmoituksessaan syyksi halun parantaa salkunhoidon tehokkuutta ja nostaa sulautuvan rahaston odotettua tuottoa ja likviditeettiä. Rahastot ovat strategialtaan samankaltaisia.

2007 perustettu Eufex Suoja (tuolloin Hedge) koki vahvan alun jälkeen pahan kolauksen keväällä 2009, jolloin ilmeni huijaus yhdessä sen kohderahastossa. Karille mennyt sijoitus oli 9,9 prosenttia rahaston arvosta. Suojan pitkän ajan tuotot ovat olleet tuon tapahtuman jälkeen heikkoja, eivätkä finanssikriisi ja matalat korot ole helpottaneet tilannetta. Suojassa oli lokakuun lopussa 7,2 miljoonaa euroa pääomaa. Viiden vuoden tuotto oli keskiviikkona negatiiviset 0,4 prosenttia vuotta kohden.

Rahastoyhtiön kannalta Suojan yhdistyminen Aegikseen on mielekäs suunta, sillä näin Suojan vaisu pitkän ajan menestys putoaa tuottohistoriasta. Aegiksen varat olivat syyskuun lopussa n. 0.7 miljoonaa euroa joten pienempi syö suuremman.

AVAINSANAT
Facebook Twitter LinkedIn

Tietoja kirjoittajasta

Matias Möttölä, CFA

Matias Möttölä, CFA  Matias Möttölä, CFA, on Morningstar.fi-sivuston päätoimittaja ja rahastoanalyytikko

© Copyright 2024 Morningstar, Inc. Kaikki oikeudet pidätetään.

Käyttöehdot        Yksityisyys        Cookie Settings          Tietoja