Markkinakatsaus USA: Älä odota osakkeilta liikoja

Yleinen arvostustaso ennustaa vaatimatonta tuottoa, mutta olemme myös löytäneet muutamia hyviä ideoita osakemarkkinoilta.

Facebook Twitter LinkedIn

Morningstarin katsaus Yhdysvaltain osakemarkkinoille vuoden 2014 kolmannen neljänneksen päättyessä.

Osakkeiden tuotto syntyy kolmesta lähteestä: 1) Osingot. 2) Muutokset osakekurssissa suhteessa yhtiön todelliseen arvoon (intrinsic value). 3) Yhtiön arvon kasvaminen.

Yhdysvaltojen osakemarkkinoilla lähteet 1) ja 2) näyttävät vaatimattomilta. 1): S&P500-indeksin osinkotuotto on noin kaksi prosenttia, mikä vastaa viimeisen kymmenen vuoden keskiarvoa. 2): Keskimääräinen osake on hinnoiteltu tällä hetkellä noin kolme prosenttia yli Morningstarin analyytikoiden arvioiman ns. käyvän arvon eli yhtiön todellisen arvon perustuen sen ennustettuihin kassavirtoihin (diskontattujen kassavirtojen arvostusmenetelmä, DCF).

Vain kymmenen täysin aliarvostettua osaketta
Vain kymmenellä yhtiöllä koko maailmanlaajuisessa seurannassamme oli viisi tähteä, mikä merkitsee voimakasta aliarvostusta eli hyvää oston paikkaa. Vuosien 2008-2009 vaihteessa noin 850 yhtiötä sai viisi tähteä.

Mitä Shiller P/E kertoo?
Arvostukset ovat siis jo verraten tiukat. Näkemystämme tukee ns. Shillerin P/E-suhdeluku, joka vertaa osakkeiden hintoja kymmenen vuoden reaalisiin keskimääräisiin tuloksiin. Shillerin P/E on 26,5. Lukema on ollut tätä korkeampi vain 30 prosenttia ajasta viimeisen 25 vuoden aikana ja kahdeksan prosenttia ajasta viimeisen sadan vuoden aikana. Shillerin P/E-luvut yli 25 ennustavat historiallisesti heikkoja tuottoja seuraaville viidelle vuodelle. Riskit rajusta laskusta ovat tavallista korkeammat.

Mikään ei silti takaa, että osakemarkkinoilla olisi tulossa romahdus, tai edes, että osakkeita pitäisi välttää.

Lievästi yliarvostetuilta markkinoilta voi saada hyvää tuottoa vuosienkin ajan. Shiller P/E oli nykyisellä tasolla 1996 ja 2003, joiden jälkeen pörssit nousivat vuosien ajan, kunnes kuplat puhkesivat.

Shillerin P/E:n tasot näyttävät muuttuneen myös ajan mittaan. Ennen vuotta 1988 sadan vuoden mediaani oli 14,1. Sen jälkeisenä 25 vuonna mediaaluku on ollut 23,5. Jos vuotta 1988 edeltävän historian olisi antanut rajoittaa osallistumistaan osakemarkkinoille, olisi ollut poissa niiltä lähes koko viimeisen 25 vuoden ajan.

Pitkät korot ovat selvästi matalammat kuin aiemmin. Se johtaa luontevasti korkeampiin pörssiarvostuksiin.

Mutta entä ensimmäisessä kappaleessa mainuttu osaketuottojen kolmas lähde, yhtiöiden käyvän arvon kasvu.

Käypä arvo eli yhtiön diskontattujen tulevien kassavirtojen perusteella laskettu arvo on liikkuva maali. Kun yhtiön tulos kasvaa, osingot nousevat ja kassavirtoja liikkuu, sen käypä arvo tapaa nousta. Analyytikoidemme käypien arvojen laskentakaavassa on jo sisällä realistinen tuotto, jolla yhtiön tulevia kassavirtoja diskontataan eli lasketaan nykyarvoonsa.

Myös Shillerin P/E-luvun pitäisi hiljalleen laskea, kun S&P500-indeksin yhtiöiden tulokset paranevat (E=earnings eli tulos; jakaja kasvaa jolloin suhdeluku pienenee). Pitkällä tähtäimellä osakkeiden voi hyvin luultavasti odottaa voittavan pitkät ja lyhyet korkosijoitukset, varsinkin kun huomioi tämän hetken matalat korot.

Tämän sanottuani muistutan kuitenkin, että sijoittajien kannattaisi pitää odotuksensa maltillisina. Yhdysvaltain markkinoilta on saanut viimeisen viiden vuoden aikana erinomaista tuottoa, kun yritysten tulokset ovat parantuneet ja P/E-luvut nousseet finanssikriisin kurjimuksesta. Näin hyvinä osaketuotot eivät kuitenkaan voi pysyä ottaen huomioon nykyisen arvostustason. 

Tilaisuuksia on, muttei montaa
Mitkä yhtiöt voisivat edelleen olla kiinnostavia sijoituskohteita? (Mukana listassa on myös muutamia Yhdysvaltain ulkopuolisia yhtiöitä.)

Korkotason muutokset vaikuttavat erityisen voimakkaasti defensiivisiin kulutustuoteyhtiöihin, reguloituihin julkishyödykeyhtiöihin sekä kiinteistörahastoihin. Näillä aloilla osinkotuotto on korkea, kasvu hidasta ja talouden sykli vaikuttaa niihin vain vähän. Kovin montaa kiinnostavaa osaketta näiltä aloilta emme löydä globaaliltakaan listaltamme. Kiinnostavia yhtiöitä ovat nähdäksemme lähinnä:

HCP (terveydenhuoltoalan kiinteistöyhtiö)
Ventas (terveydenhuolto- ja hoiva-alan kiinteistöt) 
Coca-Cola (juomat)
Diageo (alkoholi)
Unilever (päivittäistavarat)
Philip Morris International (tupakka)

Momentum-osakkeet ovat myös saaneet hyviä tuottoja viime kuukausina, mutta näihin osakkeisiin kannattaa aina suhtautua varoen. Seuraavat neljä yhtiötä on arvostettu selvästi yli meidän yhtiöille laskeman arvon:

Netflix (internetvideopalvelu)
Twitter (sosiaalinen media)
Tesla (sähköautot)
Facebook (sosiaalinen media)

Meistä näiden yhtiöiden osakekursseihin on leivottu liikaa toiveita ja optimismia, ja liian vähän pelkoa ja konservativismia.

Sen sijaan seuraavien nopeasti kasvavien yhtiöiden arvostukset ovat edelleen verraten maltilliset:

Priceline (internetmatkatoimisto)
Cognizant (it-konsultointi)
American Tower (media-alan kiinteistöyhtiö)
MasterCard (maksujärjestelmät)

Energia-ala on kaikkein alimmin arvostettu, koska öljyn hinta on laskenut ja maailmantalouden kasvu näyttää heiveröiseltä. Suhteessa arvioimiimme käypiin arvoihin energiayhtiöiden kurssit ovat seitsemän prosenttia alempana. Suosikkejamme:

Schlumberger (energia-alan palvelut ja teknologia)
Core Laboratories (energia-alan palvelut ja teknologia)
Tullow Oil (öljyn ja kaasun etsintä ja tuotanto)
Ultra Petroleum (öljyn ja kaasun etsintä ja tuotanto)
BP (öljy ja kaasu, jalosteet)
Tourmaline Oil (öljyn ja kaasun etsintä ja tuotanto)
Range Resources (öljyn ja kaasun etsintä ja tuotanto)

Facebook Twitter LinkedIn

Artikkelissa mainitut sijoitukset

Sijoituskohteen nimiHintaMuutos (%)Morningstar rating
American Tower Corp171,30 USD0,18
Booking Holdings Inc3 414,82 USD-0,45
BP PLC514,90 GBX0,49
Coca-Cola Co60,17 USD2,14
Cognizant Technology Solutions Corp Class A67,44 USD0,46
Core Laboratories NV17,18 USD1,12
Diageo PLC2 836,50 GBX0,48
Healthpeak Properties Inc17,98 USD-0,17
Mastercard Inc Class A455,39 USD0,15
Meta Platforms Inc Class A481,07 USD-4,13
Netflix Inc555,04 USD-9,09
Philip Morris International Inc93,77 USD2,82
Range Resources Corp35,27 USD1,41
SLB49,85 USD-2,14
Tesla Inc147,05 USD-1,92
Tourmaline Oil Corp65,12 CAD1,56
Tullow Oil PLC35,88 GBX-0,94
Unilever PLC3 811,00 GBX1,09
Ventas Inc43,13 USD1,15

Tietoja kirjoittajasta

Matthew Coffina, CFA  on Morningstar StockInvestor-lehden päätoimittaja.

© Copyright 2024 Morningstar, Inc. Kaikki oikeudet pidätetään.

Käyttöehdot        Yksityisyys        Cookie Settings          Tietoja