Twitterillä on runsaasti kasvupotentiaalia

Twitterin kasvupotentiaali on merkittävä koska se ei ole vielä tunteutunut varsinaiselle massamarkkinalle, muistuttaa Morningstarin analyytikko.

Facebook Twitter LinkedIn

Morningstarin teknoyhtiöiden analyytikko Rick Summer on laatinut arvion tällä viikolla listautuvan Twitterin käyvästä arvosta. Raportti on julkaistu 31. lokakuuta.

Huomautus: Twitter korotti 4.11 listautumishintahaarukkaansa 23-25 dollariin osakkeelta. Se vie yhtiön listautumishinnan selvästi lähemmäs Mornigstarin yhtiölle arvioimaa käypää arvoa.

Twitter (TWTR) on nähdäksemme pystynyt muuntamaan 230 miljoonaa aktiivista käyttäjäänsä rahaksi vasta vähäisessä määrin. Yhtiö ei ole vielä oikeastaan tunkeutunut varsinaiselle massamarkkinalle.

Uskomme Twitterin pystyvän muovaamaan sovelluksistaan yksinkertaisempia, parantamaan palvelunsa saavutettavuutta ja synnyttämään vielä paremman käyttäjäkokemuksen.

Meistä Twitterillä on kapea kilpailuetu (narrow moat). On mahdollista, että sen kilpailuetu muovautuu leveäksi (wide moat) ajan myötä. Twitterin ympärillä on kasvava ekosysteemi, johon kuuluu sisältökumppaneita, mediaa, julkkiksia ja sitoutuneita käyttäjiä. Uskomme yhtiön pystyvän kasvattamaan käyttäjäkuntaansa ja samalla kykyään muuttaa käyttäjiensä toimintaa rahaksi uudenlaisilla mainontatuotteilla. Käyttäjien määrä laajenee ja se ulottaa Twitterin peittoa laajemmalle ja laajemmalle. Niin palveluun tulee kriittistä massaa, jonka avulla Twitter pääsee kiinni myös mainosbudjetteihin, jotka edellyttävät Twitterin nykykokoa suurempia kontaktimääriä. Yhtiön vahvuutena on lisäksi, että Twitterin sisältöalusta on erottuva, ja sitoutuneet käyttäjät ovat siinä tiukasti kiinni. Verkostovaikutus vain vahvistaa ja lisää yhtiön saamia mainostuloja.

Arviomme Twitterin käyvästä arvosta on 26 Yhdysvaltain dollaria osakkeelta, noin 40 prosenttia yli listautumiseen ennakoidun kurssihaarukan keskipisteen 18,50 dollaria. Pidämme todennäköisempänä, että osallistumalla Twitterin antiin voittaa rahaa kuin häviää sitä.

Arviomme osakkeen käyvästä hinnasta perustuu kolmeen skenaarioon, optimistiseen, neutraaliin ja pessimistiseen. Optimistinen skenaario johtaa 50 dollarin, pessimistinen 15 dollarin arvostukseen.

Twitter listautuu New Yorkin pörssiin torstaina 7. marraskuuta.

 

Facebook Twitter LinkedIn

Tietoja kirjoittajasta

Rick Summer, CFA, CPA  Rick Summer, CFA, CPA, is a senior stock analyst with Morningstar.

© Copyright 2024 Morningstar, Inc. Kaikki oikeudet pidätetään.

Käyttöehdot        Yksityisyys        Cookie Settings          Tietoja