Turkki, Thaimaa ja Kreikka kärjessä 2012

Osakerahastoluokkien väliset tuottoerot suuria, Suomi-osakkeet suossa kahlaamista.

Facebook Twitter LinkedIn

Vuosi 2012 on tähän asti ollut pääasiassa voitollinen osakerahastoihin sijoittaneille. Erot osakerahastojen välillä ovat kuitenkin olleet jälleen merkittäviä.

Maarahastot ovat tyypillisesti korkeamman riskin sijoituksia kuin hajautetummat rahastot. Niistä saatavat voitot mutta myös tappiot ovat suurempia vuositasolla. Niin on ollut myös 2012: parhaita sijoituksia ovat olleet Turkkiin ja Thaimaahan sijoittavat maarahastot. Turkista oli lokakuun lopussa saanut keskimäärin 48,5 prosentin tuoton. Thaimaassa rahastojen keskituotto oli 30 prosenttia vuoden kymmeneltä ensimmäiseltä kuukaudelta.

Lisäksi kärkiviisikkoon ovat uineet aasialaiset kiinteistöyhtiöihin sijoittavat rahastot, brittiläiset keskisuuret yhtiöt ja kreikkalaiset osakerahastot. Näistä muut ovat olleet verraten hyviä sijoituksia myös kolmen vuoden ajalla, mutta Kreikasta on jäänyt 22,6 prosenttia tappiolle vuositasolla. Tämän vuoden 27,4 prosentin nousu on siis pitkälti rajun notkahduksen jälkeistä palautumista.

Rahastoluokka 2012 tuotto % 3v tuotto % p.a. Keskihajonta 3v %
Turkki osakk. 48,5 12,7 29,6
Kiinteistöyht. Aasia osakk. 32,9 13,8 14,1
Thaimaa osakk. 30,0 33,1 20,9
UK keskis. yhtiöt 29,2 18,6 15,0
Kreikka osakk. 27,4 -22,6 34,6

 

 

Suomi-osakerahastot ovat tänä vuonna kärsineet ennen muuta Nokiasta, mutta myös korkeasta riippuvuudesta maailmantalouden himmenevistä suhdanteista. Suomi-osakerahastot ovat olleet vasta 111. parhaiten tuottanut rahastoluokka 10,9 prosentin tuotollaan lokakuun lopussa. Kolmen vuoden keskituotto 3,0 prosenttia jää huomattavasti yllä mainittuja heikommaksi.

Maarahastoja paremman hajautuksen saa alueellisesti tai koko maailman hajauttavista rahastoista. Niistä tärkeimpien tuotot ovat seuraavassa taulukossa:

Rahastoluokka 2012 tuotto % 3v tuotto % p.a. Keskihajonta 3v %
Maailma sekatyyli osakk. 10,6 8,8 10,9
Eurooppa sekatyyli osakk. 14,1 6,6 14,3
Kehittyvät maat osakk. 10,6 8,2 15,0

Facebook Twitter LinkedIn

Tietoja kirjoittajasta

Matias Möttölä, CFA

Matias Möttölä, CFA  Matias Möttölä, CFA, on Morningstar.fi-sivuston päätoimittaja ja rahastoanalyytikko

© Copyright 2024 Morningstar, Inc. Kaikki oikeudet pidätetään.

Käyttöehdot        Yksityisyys        Cookie Settings          Tietoja