Törnqvist lähtee Ålandsbankenista

Eurokritiikillä huomiota saanut varainhoidon toimitusjohtaja siirtyy omaan yritykseen.

Facebook Twitter LinkedIn

Ålandsbanken menettää näkyvän julkisen johtajan, kun Stefan Törnqvist siirtyy sivuun konsernin varainhoidon toimitusjohtajan paikalta. Hän kertoo Kauppalehdelle lähtevänsä pankista omasta halustaan ja aloittavansa oman yrityksensä palkkalistoilla.

Törnqvist on pitänyt paljon ääntä eurokriisin aikana. Hänen arvionsa mukaan Kreikka tulee eroamaan eurosta ja muutoinkin järjestelmä on hänestä kestämätön. Eurokriittiset näkemykset ovat heijastuneet myös yhtiön rahastoissa ja varainhoitopäätöksissä.

Varainhoitoa 12 vuotta vetäneen Törnqvistin tilalle astuu Christian Wetterstrand, joka on ollut tähän asti kakkosmiehenä.

Vuosikertomuksen mukaan Ålandsbankenin hallinnoitavat pääomat olivat vuoden 2011 lopussa vajaat neljä miljardia euroa. Suomeen rekisterödyissä rahastoissa oli elokuun lopussa noin 520 miljoonaa euroa pääomaa.

Facebook Twitter LinkedIn

Artikkelissa mainitut sijoitukset

Sijoituskohteen nimiHintaMuutos (%)Morningstar rating
Alandsbanken ABP Class A34,70 EUR0,29

Tietoja kirjoittajasta

Matias Möttölä, CFA

Matias Möttölä, CFA  Matias Möttölä, CFA, on Morningstar.fi-sivuston päätoimittaja ja rahastoanalyytikko

© Copyright 2024 Morningstar, Inc. Kaikki oikeudet pidätetään.

Käyttöehdot        Yksityisyys        Cookie Settings          Tietoja