Grantham: Osakkeet harvoin halpoja

Pessimistinä tunnettu sijoittaja näkee mahdollisuuksia, mutta ei Yhdysvalloissa.

Michael Brennan 25.06.2012
Facebook Twitter LinkedIn

GMO-varainhoitoyhtiön perustaja Jeremy Grantham tunnetaan pessimistinä, jolle mikään sijoituskohde ei vaikuta kelpaavan. Kuvaus on kuitenkin liian yksinkertaistava. Grantham muistuttaa, ettei ole arvostellut koko maailmaa liian korkeista arvostuksista, vaan lähinnä Yhdysvaltoja.

”Viimeisen 20 vuoden aikana Yhdysvaltain markkinoilla on ollut halpaa vain kymmenesosan tästä ajanjaksosta”, Grantham sanoo Morningstarin haastattelussa.

”Sitä optimisempi näkemys on toiveajatttelua. Olen hyvin ylpeä siitä, että olen toitottanut viimeiset 15 vuotta Yhdysvaltain markkinan olevan liian kallis. Se on totuus – kukaan ei ole tienannut osakemarkkinoilla 20 viime vuoden aikana”, Grantham paukauttaa.

Viime aikoina Yhdysvaltojen joukkovelkakirjat ovat joutuneet myös Granthamin epäsuosioon. ”Korkotuotot ovat hirvittävän alhaiset. Siksi meillä on osakkeet neutraalipainossa ja lisäksi runsaasti rahaa sivussa jotta voimme tulla markkinoille, jos esimerkiksi Kiinassa tai Euroopassa käy huonosti.”

Kehittyvien markkinoiden suhteen Grantham on ollut sen sijaan hyvin positiivinen, mutta muualtakin löytyy hyviä kohteita. ”Arvostustason perusteella Euroopassa on halpaa, myös jos ei huomioi finanssiyhtiöitä. Kehittyvät markkinat näyttävät halvoilta. Japani on pitkän ajan keskiarvoaan halvempi. Yhdistämällä näitä markkinoita voi saada seitsemän prosentin voi saada seitsemän prosentin reaalituottoa, joka on ihan hyvä.”

Hyödykkeissä megatrendi
Morningstarin konferenssin pääpuheenvuorossaan Grantham nosti esiin hyödykkeet suurena teemana, johon sijoittajien tulisi perehtyä. Resurssit ovat rajalliset, hän muistuttaa. Grantham näkee mahdollisuuksia metsässä ja maatalousmaassa. Niiden hinnat ovat olleet nousussa laskettuaan sitä ennen sata vuotta Yhdysvalloissa.

”Vuosi 2002 oli käänteentekevä. Sadan vuoden reaalisen hinnanlaskun jälkeen hyödykkeiden hinnat lähtivät nousuun. Kymmenessä vuodessa kaikki menetykset on saatu takaisin. Se on merkittävä muutos.”

Grantham sanoo sijoittavansa jo lähes puolet asiakasvaroistaan hyödykkeisiin ja hän uskoo sijoitusten arvon nousevan vaikka lyhyellä aikavälillä hinnat heiluvatkin. ”Kysymys on suurimmasta muutoksesta vuosikymmeniin.”

Kirjoitus on tiivistelmä sisarsivustollamme morningstar.com ilmestyneestä artikkelista. Jeremy Grantham oli Morningstarin vuosittaisen Yhdysvaltain sijoituskonferenssin pääpuhuja.

Facebook Twitter LinkedIn

Tietoja kirjoittajasta

Michael Brennan  Michael Brennan is a copy editor with the Morningstar Fund Research Team.

© Copyright 2024 Morningstar, Inc. Kaikki oikeudet pidätetään.

Käyttöehdot        Yksityisyys        Cookie Settings          Tietoja