Gyllenberg kerää tähtiä laajalla rintamalla

Suomeen sijoittavat osakerahastot yhdistettiin Morningstarin euroalueen osakerahastoluokkiin, jolloin kotimaisten rahastoyhtiöitten tähtikeskiarvo parani entisestään eurooppalaisessa vertailussa.

Hannu Saarnio, 09.02.2004
Facebook Twitter LinkedIn
Suomeen sijoittavat osakerahastot yhdistettiin tammi-helmikuun vaihteessa ensisijaisesti rahastoluokkiin Euroalue, keskisuuret yhtiöt tai Euroalue, pienet yhtiöt. Näin ollen saadaan aikaan laajemmat vertailuryhmät, joiden korrelaatiot niin tuoton vaihtelun kuin itse tuotonkin suhteen olivat riittävän suuret yhdentämiselle. Esimerkiksi viimeisen kahdentoista kuukauden tuotto oli täysin linjassa yhdistettävien rahastoluokkien välillä.

Gyllenberg - rahastojen moniosaaja

Gyllenberg on parantanut tasaisesti tähtikeskiarvoaan syksystä saakka. Yhtiö haalii tähtiä erityisesti eurooppalaisissa osakerahastoi

ssa, mutta myös korko- ja yhdistelmärahastot näyttävät olevan hyvin hallinnassa.

Tähdet ovat asennoituneet myönteisesti kaamosaikaan myös Evlin ja Pohjolan tähtikartalla. Evli kunnostautuu korkomarkkinoilla ja yhdistelmärahastoissa ja Pohjola puolestaan loistaa Suomeen ja teknologiaan sijoittavissa osakerahastoissa sekä korkorahastoissa.



Suomalaisten rahastoyhtiöitten ranking tähtikeskiarvolla*) mitattuna - Morningstar Rating™
Yhtiö
(rahastoja, lkm)
Tähtikeskiarvo - Tammikuu Tähtikeskiarvo - Joulukuu Tähtikeskiarvo - Marraskuu Tähtikeskiarvo - Lokakuu Tähtikeskiarvo - Syyskuu
Tapiola (10) 4,10 4,50 4,50
Seligson (13) 4,00 3,65 3,54 3,58 3,88
Gyllenberg (14) 3,93 3,71 3,61 3,55 3,41
FIM (9) 3,89 3,78 3,80 3,70
Aktia (10) 3,80 3,65 3,65 3,67 3,87
Osuuspankki (20) 3,75 3,60 3,65 3,65 3,68
eQ (7) 3,71 3,71 3,89
Evli (16) 3,69 3,56 3,52 3,24 3,18
Pohjola (13) 3,69 3,50 3,55 3,36 3,27
Carnegie (7) 3,57 3,43 3,50
Nordea (27) 3,30 3,27 3,22 3,15 3,17
Alfred Berg (11) 3,27 2,82 2,82 2,82 2,91
Sampo (35) 3,20 2,97 3,19 3,25 3,25
Fides (5) 3,00 2,40 2,90 2,60




*) Vertailussa ovat mukana suomalaiset rahastoyhtiöt*), joilla on vähintään viisi ratingin saanutta rahastoa. Rahastoyhtiöt, joilla on alle viisi ratingin saanutta rahastoa jätettiin tästä vertailusta pois, koska yhden tai muutaman hyvin menestyneen rahaston menestys ei välttämättä kerro koko totuutta rahastoyhtiön salkunhoitajien kyvyistä laajemmalla rintamalla.





Pyn Elite - maailma-rahastojen eliittiä?

Listasimme ensi kertaa myös rahastoyhtiöt, joilla on yhdestä neljään kappaletta tähditettyjä rahastoja.

Ensimmäisenä on Pyn Rahastoyhtiön maailma-osakerahastona markkinoima erikoissijoitusrahasto Elite. Elite on kuitenkin sijoittanut kaiken aikaa kaikki varansa vain ja ainoastaan thaimaalaisiin osakkeisiin, kuten yhtiön rahastoesitteestäkin käy ilmi.

Hex luokittelee rahastoraportissaan Eliten Pyn Rahastoyhtiön rahastolle ilmoittaman lavean sijoituspolitiikan mukaisesti globaaliksi osakerahastoksi. Morningstar luokittelee Eliten sen noudattaman sijoituspolitiikan mukaisesti Aasia-rahastoksi pl. Japani. Herättää hiukan ihmetystä miten laveasti rahastoja valvova viranomainen suhtautuu käsitteeseen Maaílma-osakerahastot.

Eliten tuoton vaihtelu eli volatiliteetti on kolmen vuoden ajalta keskimäärin 34,1%, kun vastaavasti Morningstarin eurooppalaisesta tietokannasta laskettu kolmen vuoden tuoton vaihtelun ka. osakerahastoluokille Maailma, Kehittyvät markkinat on 22,8% ja Aasia pl. Japani 22,3%.



Suomalaisten rahastoyhtiöitten ranking tähtikeskiarvolla*) mitattuna - Morningstar Rating™
Yhtiö
(rahastoja, lkm)
Tähtikeskiarvo - Tammikuu
Pyn (1) 5,00
Veritas (4) 4,25
Fondita (3) 3,33
Ålandsbanken (3) 3,33
Handelsbanken (4) 3,00
Firstnordic (1) 1,00


*) Vertailussa ovat mukana suomalaiset rahastoyhtiöt*), joilla on enintään neljä ratingin saanutta rahastoa.





Maakohtainen ranking tähtien keskimääräisellä lukumäärällä mitattuna - Morningstar Rating
Maa Keskiarvo - Tammik. Keskiarvo - Jouluk. Keskiarvo - Marras. Keskiarvo - Lokak. Keskiarvo - Syysk.
Suomi 3,52 3,34 3,38 3,32 3,33
Iso-Britannia 3,15 3,13 3,15 3,13 3,10
Ranska 3,13 3,10 3,12 3,13 3,10
Tanska 3,13 3,16 3,12 3,08 3,12
Belgia 3,12 3,12 3,12 3,13 3,25
Norja 3,07 3,07 3,03 3,04 3,04
Sveitsi 3,05 3,07 3,10 3,10 3,11
Dublin 3,00 3,01 3,03 3,02 3,00
Espanja 2,99 3,07 3,08 3,00 2,96
Ruotsi 2,95 2,96 2,95 2,90 2,91
Italia 2,89 2,91 2,92 2,88 2,94
Saksa 2,80 2,80 2,75 2,75 2,81
Luxemburg 2,79 2,78 2,77 2,81 2,82
Hollanti 2,74 2,77 2,76 2,84 2,91


Maakohtainen ranking vertailee rahastojen menestystä tähdillä mitattuna rahastojen rekisteröintimaan mukaan. Keskiarvot on laskettu rekisteröintimaittain rahastoille jaettujen tähtien lukumäärän perusteella tuoreimman Morningstar ratingin (per 31-01-2004 ) perusteella. Maakohtainen ranking on laskettu kaikista niistä rahastoista, joille Morningstar Europe on jakanut tähtiä, toisin sanoen vertailuryhmä on huomattavasti laajempi kuin se rahastovalikoima, joka on nähtävillä osoitteessa www.morningstar.fi.

Tammikuun Morningstar Rating päivitettiin 09-02-2004, rahastojen vertailuluvuilla per 31-01-2004.

Morningstar Europe:n tietokannassa on yli 33.000 rahastoa, joista tammikuussa Morningstar ratingin sai 15.882 rahastoa.

Morningstar.fi-sivusto:

Yhteensä 58 rahastoyhtiötä edustettuina, joista suomalaisia 26 kpl.

Morningstar.fi-sivustolla 1725 Suomessa myytävää rahastoa, joista 1141 omaa vähintään kolmen vuoden historian ja on oikeutettu tähditykseen.*)

Koko (1725) rahastomäärästä 601 Suomeen rekisteröityä rahastoa, joista 357 omaa vähintään kolmen vuoden historian ja on oikeutettu tähditykseen.*)

*) Lukuihin on laskettu mukaan rahastojen kasvu- ja tuotto-osuudet.

Tarkempi kuvaus rating menetelmästä nähtävillä Info-osiossa.

Facebook Twitter LinkedIn

Tietoja kirjoittajasta

 

© Copyright 2024 Morningstar, Inc. Kaikki oikeudet pidätetään.

Käyttöehdot        Yksityisyys        Cookie Settings          Tietoja