Euroopan aliarvostetuimmat osakkeet

Olemme kartoittaneet eurooppalaisia osakkeita, joissa on paljon nousuvaraa.

Sunniva Kolostyak 17.06.2022
Facebook Twitter LinkedIn

vaaramerkki

Maailmanlaajuiset markkinat Eurooppaa myöten ovat kärsineet perusteellisesti tänä vuonna.

Erityisesti teknologia-alan osakkeet ovat kärsineet kaksinumeroisia tappioita, kun taas jotkut osakkeet eivät ole edes vielä toipuneet koronaviruspandemiasta.

Olemme tarkastelleet jokaista Morningstarin kattamaa eurooppalaista valtiota ja valinneet kolme osaketta, joilla on korkein Morningstar Rating (viisi tähteä tarkoittaa aliarvostettua, yksi tähti yliarvostettua ja kolme tähteä oikein arvostettua). Olemme myös tarkastelleet hinta/käypä arvo -suhdetta: esimerkiksi jos osakkeella käydään kauppaa 50 prosentin alennuksella suhteessa arvioimaamme käypään arvoon, tämä suhdeluku on 0,50.

Alla olevasta interaktiivisesta kartasta löydät arvioimamme osakkeet valtioittain.

Kartalla esiintyvien teknologiayhtiöiden lukumäärä ei yllätä. Viisi kymmenestä halvimmasta osakkeesta on teknologiayhtiöitä, joista internetin vähittäiskaupan yritykset ovat ottaneet suurimman osuman.

Halvin osake löytyy tällä hetkellä Alankomaista - Just Eat Takeaway.com (TKWY). Sen arvo on tänä vuonna tippunut 60 prosenttia, ja sen hinta/käypä arvo -suhde on 0,15 - eli sillä käydään kauppaa massiivisella 85 prosentin alennuksella. Yhtiön nousupotentiaalin vuoksi se on kuitenkin Morningstarin suosikkivalinta ruoanjakelualalla. Muita alankomaisia aliarvostettuja osakkeita ovat Koninklijke Philips (PHIA) ja Universal Music Group (UMG).

Halpa hinta ei aina tarkoita ostosuositusta

Morningstar Rating mittaa osakkeen houkuttelevuutta sijoituskohteena, eikä se ole varsinaisesti ostosuositus.

Analyytikkomme puhuvat "varmuusmarginaalista". Sijoittaminen esimerkiksi huomattavasti yliarvostettuun yhden tähden osakkeeseen sisältää suuremman riskin siitä, että osakkeen hinta laskee. Esimerkiksi Tesla (TSLA) oli viime vuonna yhden tähden osake, mutta 40 % kurssilasku tämän vuoden aikana on tehnyt siitä kolmen tähden osakkeen.

Morningstarin analyytikon Ioannis Pontikisen mukaan Just Eat -sijoittajien tulisi olla kärsivällisiä vielä hetken aikaa, sille sen käypä arvo on arvioitu huomattavasti nykyhintaa korkeammaksi. Osakkeen pitäisi nousta yli 500 % nykytasostaan, jotta sen hinta vastaisi arvioimaamme käypää arvoa.

Tekno-osakkeet ovat romahtaneet

Euroopan toiseksi halvin yritys on tällä hetkellä brittiläinen ruokajakeluyhtiö Deliveroo (ROO). Viiden tähden osakkeen hinta on tippunut 57 % vuoden alusta ja sen hinta/käypä arvo -suhde on 0,25. Myös neljänneksi halvin yritys toimii ruoanjakelualalla. Saksalaisen Delivery Heron (DHER) arvo on laskenut 69 % vuoden alusta ja sen hinta/käypä arvo -suhde on 0,31.

Ruokajakeluyhtiöiden lisäksi kymmenen halvimman osakkeen listalle mahtuvat brittiläinen pikamuotibrändi ASOS (ASC), ranskalainen maksupalveluyhtiö Worldline (WLN) ja brittiläinen online-ruokakauppa Ocado (OCDO). Ocadon tappiot sekä tekniikka- ja logistiikkakustannukset ovat nousseet, mikä on tasoittanut yhtiön pandemian aikana nähtyä kasvua.

Britanniassa viiden tähden osakkeita eivät ole enää pelkästään tupakkayhtiöt, vaan nyt myös ruokajakelu-, teknologia-, vakuutus- ja lentoyhtiöt.

Koko Euroopan kontekstissa myös autonvalmistajien, autonosien, teollisuuskoneiden ja jopa lääketieteellisten laitteiden valmistajien osakkeiden hinnat ovat olleet laskussa.

Belgian aliarvostetuin osake on panimoyhtiö Anheuser-Busch InBev (ABI). Panimo on kärsinyt inflaatiosta, mutta Morningstar uskoo sen leveän taloudellisen vallihaudan suojaavan sitä kilpailulta pitkällä aikavälillä.

Facebook Twitter LinkedIn

Tietoja kirjoittajasta

Sunniva Kolostyak  is data journalist for Morningstar.co.uk

© Copyright 2024 Morningstar, Inc. Kaikki oikeudet pidätetään.

Käyttöehdot        Yksityisyys        Cookie Settings          Tietoja