Novon raju pudotus teki isoja lovia

Paino pohjoismaisissa osakeindekseissä jopa yli kymmenen prosenttia, kurssi kovassa laskussa.

Facebook Twitter LinkedIn

Novo Nordisk on kuin Tanskan Nokia: kasvualalla oleva vahva ja pitkän historian omaava yhtiö, joka hallitsee maan pörssi-indeksiä. Mutta siinä missä Novoa on tähän asti verrattu lähinnä menestyksen aikojen Nokiaan, tänä vuonna vertailukohdaksi on muuttunut vaikeuksiin ajautunut Nokia.

Novon pörssikurssi putosi peräti 20 prosenttia, kun maailman suurin insuliinintuottaja kertoi puolittavansa tuloskasvuennusteensa. Taustalla on Yhdysvaltojen voimistunut hintakilpailu.

Bloomberg-uutistoimisto laski, että pudotus vastasi yli seitsemää prosenttia Tanskan bruttokansantuotteesta.

Kaikkiaan kurssi on laskenut 40 prosenttia vuoden alusta. (2.11)

Rahastoissa Novon lasku on tuntunut voimakkaasti. Toki suurimpia kärsijöitä ovat olleet Tanskaan keskittyvät yhtiöt, mutta myös monet Pohjoismaihin sijoittavat rahastot ovat ottaneet isoja lommoja.

Novo paino oli syyskuun lopussa 17,8 prosenttia Tanskaan sijoittavassa iSharesin etf-rahastossa.

XACT Nordic 30 -etf-rahastossa Novo painoi 13,1 prosenttia. Nordnetin Tanska-superrahastossa ja OP-Pohjoismaat Plus -rahastoissa Novon paino oli syyskuun lopussa 11,3 ja 10,8 prosenttia. OP:n rahasto jäi 2015 rahastoluokalleen 11,3 prosenttiyksikköä, ja oli lokakuun lopussa tältä vuodelta jäljessä 8,2 prosenttia. Tappiot indeksille ovat olleet pienempiä kuin vertailuryhmään nähden, koska pienyhtiöt ovat vetäneet rahastoluokkaa ylöspäin voimakkaasti.

Muista Suomeen rekisteröidyistä Pohjoismaat-rahastoista OP:n Pohjoismaat Indeksi, Nordea Pohjoismaat ja Dasnke Invest Pohjoisen Parhaat omistivat eniten Novoa viimeisimmän Morningstarille välitetyn salkkutiedon mukaan.

Facebook Twitter LinkedIn

Artikkelissa mainitut sijoitukset

Sijoituskohteen nimiHintaMuutos (%)Morningstar rating
Nordnet Indeksfond Danmark ESG A271,99 DKK-0,44Rating
XACT Norden SEK270,15 SEK-0,26Rating

Tietoja kirjoittajasta

Matias Möttölä, CFA

Matias Möttölä, CFA  Matias Möttölä, CFA, on Morningstar.fi-sivuston päätoimittaja ja rahastoanalyytikko

© Copyright 2024 Morningstar, Inc. Kaikki oikeudet pidätetään.

Käyttöehdot        Yksityisyys        Cookie Settings          Tietoja