Kon-Tiki tasolle Bronze

Morningstarin analyytikot pitävät rahastoa keskivertoa parempana, mutta tiimin pieneneminen ja jatkuvat muutokset Skagenissa laskevat arvosanaa.

Facebook Twitter LinkedIn

Olemme laskeneet kehittyville maille sijoittavan Skagen Kon-Tiki -rahaston analyytikkoratingin tasolle Bronze.

Rahasto oli 12.-21.10 tarkkailussa ("Under Review"), kun saimme tietää, että rahaston toinen pääsalkunhoitaja Kristoffer Stensrud siirtyy rivisalkunhoitajaksi ja Hilde Jenssen lähtee rahastosta.

Keskusteluamme tiimin kanssa ja kerättyämme muuta informaatiota olemme päätyneet nykyiseen arvosanaan aiemman Silver-arvosanan sijaan.

Kon-Tikin pääsalkunhoitajaksi nousee nyt yksin Knut Harald Nilsson. Meistä Nilsson on osaava salkunhoitaja ja hänellä on kymmenen vuoden kokemus Kon-Tikistä. Stensrudin siirtyminen pois johtotehtävistä merkitsee, että Nilsson kantaa koko vastuun salkun painotuksista. Se on hänelle uutta.

Jensseniä ei korvata rahastossa, jonka koko on pudonnut tuntuvasti viimeisen kahden vuoden aikana, kun sijoittajat ovat pelästyneet heikkoa suhteellista tuottoa.

Varjona Skagenin rahastojen yllä on jatkuva vaihtuvuus norjalaisyhtiön tiimeissä. Pelkästään tänä vuonna Stensrudin ja Jenssenin lisäksi Vekst- ja Tellus-rahastoissa on vaihtunut salkunhoitaja, ja lisäksi Skagenin on palkannut uuden sijoitusjohtajan DNB:stä. Muutokset voivat toki vahvistaa Skagenia, mutta ne myös vähentävät jatkuvuutta.

AVAINSANAT
Facebook Twitter LinkedIn

Tietoja kirjoittajasta

Matias Möttölä, CFA

Matias Möttölä, CFA  Matias Möttölä, CFA, on Morningstar.fi-sivuston päätoimittaja ja rahastoanalyytikko

© Copyright 2024 Morningstar, Inc. Kaikki oikeudet pidätetään.

Käyttöehdot        Yksityisyys        Cookie Settings          Tietoja