Finlandian asiakkailla pohdinnan paikka

Kooltaan pienet ja pääosin heikosti menestyneet rahastot sulautetaan uusiin rahastoihin, mikä nollaa vanhojen rahastojen tuottohistorian.

Facebook Twitter LinkedIn

Finlandia Group on julkaissut Suomen sijoitusrahastojen historiassa ainutlaatuisen tiedoteparin. Yhtiö sulautti kerralla yhdeksän rahastoa kahteen uuteen rahastoon. Yhdistyminen tapahtui maanantaina 13.6.

Toimenpiteellä Finlandia nollaa kerralla osakerahastojensa tuottohistorian. Samalla rahastojen Morningstar-tähdet katoavat.

Finlandian osakerahastojen tuotto on ollut riskikorjattuna pääosin keskivertoa heikompaa. Yhdistyvistä tuotteista ainoastaan Suomi-rahasto on ollut kolmessa tähdessä eli rahastoluokkansa keskitasoa. Muilla rahastoilla on ollut yksi tai kaksi tähteä. Kaikki seitsemän muuta osakerahastoa ovat tuotolla mitattuna heikoimmassa viidenneksessä omassa luokassaan viiden vuoden ajalla.

Finlandia Suomi, Eurooppa, Pohjois-Amerikka ja erikoissijoitusrahasto Globaali Allokaatio sulautuvat uuteen Finlandia Laatuyhtiöt sijoitusrahastoon. Laatuyhtiöt ovat olleet viime vuosina suosiossa, kun korkotaso on ollut matala.

Finlandia Brasilia, Intia, Kiina, Venäjä ja Bric+ sulautuvat uuteen Finlandia 2030 sijoitusrahastoon.

Uudet rahastot tulevat olemaan palkkioiltaan keskimääräistä vastaavaa globaalisti sijoittavaa rahastoa kalliimpia. Laatuyhtiöt-rahaston juoksevat kulut ovat 2,2 % ja 2030-rahaston 3,0 % ennakkoon arvioituna.

Finlandian aiemmat rahastot ovat kuihtuneet pieniksi, minkä olemme Morningstarin artikkeleissa maininneet useaan kertaan. Nyt syntyvät rahastot ovat toki suurempia, minkä Finlandia katsoo tiedotteessaan mahdollistavan tehokkaamman salkunhoidon.

Sijoittajalla on aina sulautumisen tapahtuessa oikeus lunastaa omistuksensa ilman kuluja. Aina oman rahaston sulautuessa on tärkeää miettiä, täyttääkö uusi rahasto sen roolin, johon alkuperäisen rahaston on salkkuun valinnut. Lisäksi kannattaa aina miettiä aktiivista rahastoa valitessaan, onko sillä realistisia mahdollisuuksia voittaa markkinat kuluihinsa nähden.

Jo toukokuussa Finlandia yhdisti kaksi korkorahastoaan Korkotuotto-rahastoon.

Facebook Twitter LinkedIn

Tietoja kirjoittajasta

Matias Möttölä, CFA

Matias Möttölä, CFA  Matias Möttölä, CFA, on Morningstar.fi-sivuston päätoimittaja ja rahastoanalyytikko

© Copyright 2024 Morningstar, Inc. Kaikki oikeudet pidätetään.

Käyttöehdot        Yksityisyys        Cookie Settings          Tietoja