Nämä vahvat yhtiöt ovat Euroopassa alennuksessa

Elektan tarina houkutteleva, Handelsbanken Euroopan vahvimpia pankkeja.

Facebook Twitter LinkedIn

Kaksi yksinkertaista kriteeriä tuo silmien eteen kiinnostavan valikoiman eurooppalaisia yhtiöitä:

*Yhtiöillä tulee olla Morningstarin analyytikoiden mielestä vahva kilpailuasema eli ns. wide moat (kilpailuetu joka kestää jopa kymmeniä vuosia)
*Sen osakkeen tulee olla selvästi analyytikoidemme asettamaa käypää arvoa halvemmin hinnoiteltu.

Näillä kahdella perusteella löytyy 12 eurooppalaista yritystä. Niiden joukossa on kaksi pohjoismaista yhtiötä.

Halvimmalta koko listalla näyttää ruotsalainen Elekta. Sen pörssiarvostus on noin 35 prosenttia halvempi kuin mitä Morningstarin analyytikoiden mielestä yhtiöstä kannattaisi maksaa. Elektan pörssikurssi on kärsinyt, koska vuoden 2016 tuloskasvunäkymät ovat heikentyneet eikä mikään ei viittaa siihen, että kurssi yhtäkkiä hyppäisi ylöspäin (ei lähiajan "triggereitä"). Yhtiön pitkän aikavälin vahva kilpailuasema on kuitenkin erittäin houkutteleva. 

Seuraavaksi houkuttelevimmalta näyttää Schneider 7. lokakuuta otettujen kurssitilanteiden mukaan. Yhtiön osake oli tuolloin 29 prosenttia aliarvostettu suhteessa Morningstarin analyytikoiden laskemaan käypään arvoon (hintaan joka heistä heijastaa parhaiten yhtiön arvoa).

Kolmantena tulee Handelsbanken, jonka liiketoimintamallin vahvuus on saanut analyytikkomme nostamaan yhtiön tähän valikoituun "wide moat" -osakkeiden joukkoon eli niihin, joiden kilpailuetu vaikuttaa kaikkein kestävimmältä.

Muut yhtiöt 12 vahvan yhtiön listalla:

ABB
Edenred
Roche
Unilever
GlaxoSmithKline
Anheuser-Busch Inbev
Sanofi
Diageo
Nestle

 

AVAINSANAT
Facebook Twitter LinkedIn

Artikkelissa mainitut sijoitukset

Sijoituskohteen nimiHintaMuutos (%)Morningstar rating
Elekta AB Class B75,00 SEK-1,12
Schneider Electric SE215,35 EUR2,79
Svenska Handelsbanken AB Class A109,45 SEK1,16
Svenska Handelsbanken AB Class B132,20 SEK0,84

Tietoja kirjoittajasta

Matias Möttölä, CFA

Matias Möttölä, CFA  Matias Möttölä, CFA, on Morningstar.fi-sivuston päätoimittaja ja rahastoanalyytikko

© Copyright 2024 Morningstar, Inc. Kaikki oikeudet pidätetään.

Käyttöehdot        Yksityisyys        Cookie Settings          Tietoja