Venäläisen liikemiehen kotiaresti iskee moneen rahastoon

Sistema ja sen omistama öljy-yhtiö Bashneft ovat monien Venäjä-rahastojen tärkeitä omistuksia.

Facebook Twitter LinkedIn

Muistikuvat reilun kymmenen vuoden takaa ovat nousseet mieliin, kun Venäjällä suurliikemies Vladimir Jevtushenko on laitettu kotiarestiin. Hän on Venäjän suurimman pörssilistatun monialayhtiön Sisteman pääomistaja. Sisteman pääomistuksia on Bashneft-öljy-yhtiö, jota valtiollinen Rosneft on pidempään havitellut. Lisäksi portfolioon kuuluu MTS, yksi Venäjän tärkeimmistä teleoperaattoreista.

Esimerkiksi brittilehti Financial Times muistuttaa, miten Jukos-energiayhtiö vietiin Mikhail Hodorkovskilta reilut kymmenen vuotta sitten ja pilkottiin - pitkälti Rosneftille.

Uutinen on tärkeä monien Venäjä-rahastojen omistajille. Sistema ja Bashneft ovat isoja palasia monessa Venäjä-salkussa, samoin kuin Jukos oli 2000-luvun alussa.

Erityisesti Prosperity-varainhoitoyhtiön rahastoille Bashneft on ollut kivijalkasijoitus ja hyvin tuottoisa sellainen. Yhtiön hoitamassa Seligson & Co Russian Prosperity -rahaston kohdesalkussa oli Bashneftin etuoikeutettujen osakkeiden osuus 8,9 prosenttia elokuun lopussa.

Euroopan suurimmalla avoimella Venäjä-rahastolla Parvest Equity Russialla oli niin Bashneftissa (3,7 %) kuin Sistemassa (4,1 %) tuntuva siivu pääomasta heinäkuun lopulla.

Ruotsalaisista Venäjä-sijoittajista Swedbankilla ja East Capitalilla oli molemmilla noin viiden prosentin painot Sistemassa viimeisimpien salkkuraporttien mukaan.

Venäjän viranomaiset tutkivat, onko Bashneftin yksityistämisessä Sistemalle tapahtunut rahanpesua. Bashneftin oli määrä listautua tänä vuonna Lontooseen, mutta siitä on tällä erää jouduttu luopumaan.

Sisteman kurssi putosi 26 prosenttia Moskovan pörssin avautuessa keskiviikkoa 17.9. Bashneftin kurssi niiasi noin 12 prosenttia ja yhtiön etuoikeutettujen osakkeiden kurssi reilut 14 prosenttia.

Facebook Twitter LinkedIn

Artikkelissa mainitut sijoitukset

Tietoja kirjoittajasta

Morningstarin toimitus  .

© Copyright 2024 Morningstar, Inc. Kaikki oikeudet pidätetään.

Käyttöehdot        Yksityisyys        Cookie Settings          Tietoja