Intian markkinat kuumana Modista

Talouskasvun odotus on nostanut kursseja vahvasti Intiassa. Turkki taas on saavuttanut arvostustasossa muita kehittyviä maita.

Facebook Twitter LinkedIn

Monet Morningstar.fi:n käyttäjät näyttävät pitäneen kesällä taukoa salkun seuraamisesta. Vaikka emme kannustakaan ketään tuijottamaan salkun sisältöä päivittäin tai välttämättä viikottainkaan, pidemmän tauon jälkeen voi olla hyvä vilaista, miten arvot ovat kehittyneet. Jotkut sijoitukset kun ovat voineet kasvaa tai menettää arvoaan merkittävästi. Silloin saattaa olla syytä harkita tasapainottamista myymällä paljon kallistuneita sijoituksia tai ostamalla lisää halventuneita, jotta salkun allokaatio pysyy toivotussa.

Tässä artikkelissa käydään muutamaa eniten noussutta osakemarkkinaa. Erillisessä artikkelissa käymme läpi yleistilannetta.

Kärkinousijat
Maat ja sektorit ovat liikkuneet eri tahtiin kuten tyypillistä. Eniten ovat nousseet kurssit muutamassa kehittyvässä maassa: Indonesiassa, Intiassa ja Turkissa, mitattuna Morningstarin rahastoluokkien kehityksellä. Vaikka Indonesia onkin väestöltään suuri, se on suomalaisissa salkuissa vähemmän merkittävä kuin Intia, johon suomalaiset sijoittavat erillisillä Intia-rahastoillakin, sekä Euroopan reunan kehittyvä talousmahti Turkki.

Indonesiasta mainittakoon kuitenkin, että se on noussut kymmenen maailman yliarvostetuimman markkinan listalle Morningstarin tarkastelussa kesäkuussa (julkaistu Morningstar Magazinen elokuun 2014 numerossa). Arvostusmittari on kvantitatiivinen eli Morningstar on laskenut koneellisesti kullekin yhtiölle näissä maissa ns. käyvän arvon käytettävissä olevan tilinpäätös- ja vertailudatan perusteella, ilman analyytikon näkemystä.

Intia
Intiaan sijoittavat osakerahastot ovat kallistuneet keskimäärin 27,7 prosenttia tänä vuonna (8.8. mennessä) euroissa mitattuna. Uuden pääministerin Narendra Modin valinta on saanut markkinat uskomaan, että maa selviää taloushaasteistaan - ainakin aiempaa paremmin. Intian rupia on myös vahvistunut jonkin verran euroon nähden mikä on auttanut tuottoja; rupioissa rahastot ovat kalllistuneet tänä vuonna 23,1 prosenttia.

Eniten ovat kohonneet teollisuus- ja perusteollisuusosakkeiden kurssit. Optimismia talouskasvuun siis riittää, ja Morningstarin analyytikoiden keräämät tiedot kertovat intialaisten salkunhoitajien siirtyneen tänä vuonna defensiivisiltä aloilta kohti näitä syklisempiä aloja. Ulkomailta on tullut runsaasti sijoituspääomaa Intiaan tänä vuonna, mikä on myös kohottanut kursseja.

Arvostustasoltaan Intia onkin kallistunut tuntuvasti. MSCI India -indeksin P/E-luku on kohonnut yli 16:n (heinäkuun lopun luku). Se ei ole paljon korkeampi kuin läntisten maiden osakemarkkinoiden MSCI World -indeksin vastaava luku, mutta tuntuvasti korkeampi kuin muiden kehittyvien maiden. Intiassa P/E:t ovat tyypillisesti korkeammat kuin vaikkapa Kiinassa ja Brasiliassa, koska pörssissä ovat vahvassa asemassa mm. it-yhtiöt. Mutta onko perusteita länsimaita korkeammalle P/E-tasolle?

Mikäli Intia on alkanut vallata merkittävän osan salkusta, voi harkita tasapainottamisen nimissä myymistä. Täysin pilalle Intian markkinaa ei kuitenkaan näytä hinnoitellun: Morningstarin analyytikoiden seuraamista 21 yhtiöstä kaksi näyttää olevan selvästi aliarvostettuja ja valtaosa on käyvässä arvossaan. Yksikään osake ei ole totaalisen yliarvostettu. Osakepoiminnan hallitsevilla salkunhoitajilla voi siis olla vielä tilaisuuksia Intiassa.

Turkki
Maan talousnäkymät ovat olleet viime aikoina epävakaat ja pörssi on heilunut rajusti. Presidentinvaalit sunnuntaina johtivat pääministeri Tayyip Erdoganin voittoon. Poliittinen tilanne on ollut epävakaa niin Turkissa kuin sen lähialueillakin. Se heijastui kursseihin erityisesti viime vuoden lopulla, kun Istanbulin pörssi putosi vauhdillä. Tämän vuoden aikana kurssit ovat kuitenkin kirineet menetyksensä lähes takaisin. Kun vuoden ajalla keskimääräisen Turkki-rahaston tuotto on ollut miinuksella 3,4 prosenttia euroissa, on tänä vuonna tullut nousua 22,7 prosenttia eli viime vuoden lopun raju pudotus on saatu melkein kiinni.

Turkki on tämän vuoden nousun ansiosta saavuttanut kehittyvien maiden arvostustason. P/E-luku oli MSCI:n tilastojen mukaan heinäkuun lopussa 10,8 eli lähes tismalleen sama kuin kehittyvillä markkinoilla keskimäärin. Arvostukset eivät siis näytä Turkissakaan nousseen holtittomalle tasolle kurssikiristä huolimatta. Morningstarin kvantitatiivinen arvostusmittaristo kertoo osakkeiden olevan Turkissa keskimäärin kolme prosenttia aliarvostettuja (MSCI Turkey -indeksin yhtiöt, arvostus laskettu Morningstarin kvantitatiivisella arvostusmittaristolla).

Turkki markkinan kehitys

Muita nousijoita
Tänä vuonna vahvassa nousussa ovat olleet myös ns. rajamaat eli frontier-maat. Afrikkaan ja Lähi-itään sijoittavien rahastojen Morningstar-luokan nousu on ollut 23,9 prosenttia tänä vuonna, frontier-maiden kategorian keskimääräinen rahasto on kallistunut 16,9 prosenttia 

Luultavaa - ja toivottavaakin - on, että nämä rahastoluokat eivät muodosta suurta osaa suomalaisen sijoittajan salkusta. Ne ovat enemmänkin mausteita, ja usein tapaamme suositella kehittyviin maihin sijoittamista laajasti useisiin maihin hajautettujen rahastojen kautta.

Euroopan maista Tanska on edelleen jatkanut hurjaa pörssinousua mm. lääke- ja bioalan imussa. Sen sijaan laajemmin ottaen Euroopassa pörssivuosi on ollut tähän asti vaimea. Euroopan suuriin yhtiöihin hajauttavat rahastot ovat kallistuneet keskimäärin 3,5 prosenttia tänä vuonna heinäkuun loppun mennessä. 2013 hyvän lopun ansiosta vuoden ajan nousu on kuitenkin mukavat 12,9 prosenttia.

Indeksien kehitystä voi seurata täältä.

Morningstarin rahastoluokkien tuotot näkyvät täältä.

Facebook Twitter LinkedIn

Tietoja kirjoittajasta

Matias Möttölä, CFA

Matias Möttölä, CFA  Matias Möttölä, CFA, on Morningstar.fi-sivuston päätoimittaja ja rahastoanalyytikko

© Copyright 2024 Morningstar, Inc. Kaikki oikeudet pidätetään.

Käyttöehdot        Yksityisyys        Cookie Settings          Tietoja