2014 ollut nousua mutta vaimeampaa

Kesälomien jälkeen on hyvä aika vilkaista salkkuun. Onko tarvetta tasapainottaa suuria nousuja tai laskuja?

Facebook Twitter LinkedIn

Monet Morningstar.fi:n käyttäjät näyttävät pitäneen kesällä taukoa salkun seuraamisesta. Vaikka emme kannustakaan ketään tuijottamaan salkun sisältöä päivittäin tai välttämättä viikottainkaan, pidemmän tauon jälkeen voi olla hyvä vilaista, miten arvot ovat kehittyneet. Jotkut sijoitukset kun ovat voineet lisätä tai menettää arvoaan merkittävästi. Silloin saattaa olla syytä harkita tasapainottamista myymällä paljon kallistuneita sijoituksia ja/tai ostamalla lisää halventuneita, jotta salkun allokaatio pysyy toivottuna.

Tässä artikkelissa käsittelemme yleistilannetta osakemarkkinoilla kesälomien päättyessä. Erillisessä artikkelissa käsittelemme Intian ja Turkin vahvaa markkinanousua.

Kehittyneet maat
Maailmanlaajuinen pörssinousu on jatkunut tänä vuonna, muttei enää lainkaan yhtä lennokkaana kuin edellisvuosina. Heinäkuussa kurssit putosivat dollareissa mitattuna 1,6 % ja ovat olleet laskussa jälleen elokuussa. Euron heikentyminen auttoi eurosijoittajan kuitenkin plussalle vielä heinäkuussa.

Kaiken kaikkiaan 8.8. kurssit olivat dollareissa laskettuna 3,4 prosenttia plussalla, euroissa 6,2 % vuodelta 2014 (MSCI World -indeksi).

Morningstarin viimeisimmässä globaalissa tarkastelussa kesäkuun lopussa kvantitatiivinen osakkeiden arvostusmitaristomme kertoi Yhdysvaltojen ja Euroopan olevan noin neljä prosenttia yliarvostettuja ja Aasian käyvässä arvossa, minkä jälkeen arvostukset ovat siis hieman hellittäneet, mutta eivät ole missään nimessä muuttuneet huokeiksi. Morningstarin osakeanalyytikot ovat muistuttaneet kommenteissaan pitkin kesää läntisten markkinoiden olevan laajasti katsoen vähintäänkin täydessä arvossaan (eli keskimääräisen osakkeen hinnassa ei ole ilmaa).

Kehittyvät maat
Selvästi vahvempaa nousu on ollut tänä vuonna kehittyvillä markkinoilla. Vuoden alusta kehittyvien maiden indeksi MSCI EM NR on noussut 9,1 prosenttia euroissa, 6,2 prosenttia dollareissa.

Silti arvostustasot ovat siellä edelleen alhaisemmat kuin länsimarkkinoilla. Kehittyneen maailman osakemarkkinoiden P/E-luku eli osakkeen arvostuksen suhde tulokseen oli heinäkuun lopussa 14,9 MSCI:n mukaan. Sen sijaan kehittyvien maiden osakemarkkinoiden arvostustaso oli selvästi alhaisempi: P/E 10,7.

Morningstarin kesäkuun lopun tarkastelussa aliarvostettuja maita löytyikin lähinnä kehittyvästä maailmasta, kuten Venäjä ja Brasilia, mutta nousuvaraa siellä ei näyttänyt olevan kuin muutamia prosenttia käypiin hintoihin.

USA ja Eurooppa
Eniten puhetta ja huolta on kesän aikana herättänyt Yhdysvaltain markkinoiden arvostustaso. Yhdysvaltain suuriin yhtiöihin sijoittavat rahastot ovat kallistuneet euroissa 6,7 prosenttia tänä vuonna, vuoden ajalla nousua on tullut 13,3 prosenttia. Morningstarin analyytikoiden suositus on tänä kesänä ollut, että nyt ei ole enää aika tehdä merkittäviä lisäpainotuksia Yhdysvaltoihin, pikemminkin mahdollisia kovasti nousseita nimiä voisi jo keventää. Eniten mahdollisuuksia he näkevät vahvan kilpailuedun omaavissa yhtiöissä, lähinnä arvo-osakkeiden puolella.

Euroopan osakkeiden nousu on ollut selvästi Yhdysvaltoja hitaampaa. Suuriin eurooppalaisiin yhtiöihin sijoittavat rahastot ovat keskimäärin hieman tappiolla tänä vuonna (0,7 %). Vuoden ajalla tilanne on selvästi lohdullisempi, 7,1 prosentin nousu, sillä syksyllä 2013 kurssit nousivat mukavasti.

Kolmen ja viiden vuoden ajan osakemarkkinoilla mukana olleiden saldo on mukava: Yhdysvaltain suurista yhtiöistä on saanut rahastojen kautta keskimäärin 20,3 prosenttia kolmen ja 14,8 prosenttia viiden vuoden sijoituksesta. Euroopasta vastaavat tuotot ovat 1,44 ja 9,7 prosenttia.

Nykyinen arvostustaso ei ole halpa muttei äärimmäisen kireäkään. Olennaista on, onko salkun tasapaino kunnossa. Mikäli on ollut mukana osakkeissa vahvasti viime vuosien nousun ajan, on luultavaa, että osakkeet ja osakerahastot ovat korkeammassa painossa kuin mitä alun perin oli tarkoitus. Niin vaikealta kuin se tuntuukin, välillä kannattaa vakauttaa salkkua myymällä nousseita ja ostamalla niiden sijaan laskeneita tai vähemmän nousseita kohteita.

Indeksien kehitystä voi seurata täältä.

Morningstarin rahastoluokkien tuotot näkyvät täältä.

Facebook Twitter LinkedIn

Tietoja kirjoittajasta

Matias Möttölä, CFA

Matias Möttölä, CFA  Matias Möttölä, CFA, on Morningstar.fi-sivuston päätoimittaja ja rahastoanalyytikko

© Copyright 2024 Morningstar, Inc. Kaikki oikeudet pidätetään.

Käyttöehdot        Yksityisyys        Cookie Settings          Tietoja