SEB:llä ja Odinilla salkunhoitajat pisimpään

Tyypillisen Suomi-rahaston salkunhoitaja hoitanut tehtäväänsä reilut kolme vuotta.

Facebook Twitter LinkedIn

Tämä artikkeli on toinen osa sarjassamme Suomi-rahastoista.

Salkunhoitajan ominaisuudet ja hänen organisaatiostaan saama tuki ovat tärkeä osa menestyksekkään rahaston reseptiä.

Kokemus on tärkeä, muttei ainoa kriteeri rahaston valinnassa. Vuosien ajan kohdemarkkinallaan salkunhoitajana toiminut on ehtinyt nähdä useita markkinoiden huippuja ja pohjia. Siitä voi olla hyötyä, kun vastaavan kaltainen tilanne tulee uudelleen eteen. Hänelle on myös syntynyt historiallinen muisti yhtiöiden kehityksestä sekä mahdollisesti hyviä yhteyksiä kohdeyrityksiin.

Rahastosijoittajan näkökulmasta pitkä "track record" on hyödyllinen jo käytännöllisistä syistä. Se antaa materiaalia tilastolliseen tarkasteluun. Nimittäin jos salkunhoitaja on aloittanut vasta vuosi tai kaksi sitten, on hyvin vaikea sanoa, miten paljon hänen synnyttämänsä tuotto juontuu osaamisesta ja miten paljon onnesta. Kun kuukausia ja vuosia on takana enemmän, erottelu osaamisen ja onnen välillä on edes hieman helpompi tehdä. Samoin alkaa selvemmin näkyä, millaisella tyylillä salkunhoitaja rahastoa ohjastaa ja miten reagoi eri markkinatilanteisiin.

Uusissa rahastoissa uusia kikkoja
Vaikka kokemusta on luonteva pitää yhtenä tärkeänä kriteerinä hyvälle salkunhoitajalle, ei ole silti lainkaan varmaa, että pitkään rahastoa hoitanut salkunhoitaja on parempi kuin tuoreempi nimi. Muun muassa vastikään julkaistussa tutkimuksessa "Scale and Skill in Active Management" todistellaan, että uudet rahastot ovat usein parempia kuin vanhat; ikääntyessään rahasto yleensä yltää harvemmin ylituottoon.

Tutkimuksessa ei selvitetty sitä, minkä ikäisiä uusien tai vanhojen rahastojen salkunhoitajat olivat. Kuitenkin tyypillistä erityisesti Yhdysvalloissa - jota tutkimus koski - on, että sama salkunhoitaja pysyy pitkään rahastonsa peräsimessä eikä esimerkiksi siirrä sitä nuoremmalle ja ota hoitaakseen toista rahastoa. Toki eri yhtiöissä on erilaisia käytäntöjä.

Miksi uudet rahastot ja nuoremmat salkunhoitajat sitten pärjäävät? Yksi on ammattitaidon kehittyminen. Nuoret salkunhoitajat ovat saaneet paremman koulutuksen. Vaikka veteraanitkin oppivat uusia kikkoja, he eivät saa tulokkaiden tietotasoa kiinni.

Rahastojen ikääntyminen saattaa viedä niiden elinvoimaa siksi, että niihin on kerääntynyt enemmän pääomaa. Aloittavat rahastot ovat ketterämpiä. Lisäksi uusien rahastojen strategiat ovat mietitympiä kuin vaikkapa 70-luvulla avattujen.

Entä Suomessa?
Nämä tulokset on saatu Yhdysvalloista. Muun muassa Morningstarin John Rekenthaler on käynyt niitä läpi yksityiskohtaisesti kolumneissaan morningstar.com-sivustolla. Suomessa vastaavaa selvitystä on vaikea tehdä, sillä rahastojen historia on paljon lyhyempi. Meillä ei ole vielä salkunhoitajia, jotka olisivat aloittaneet kolmikymppisinä rahastoissaan ja nyt lähestyisivät eläkeikää - tai kuten usein Yhdysvalloissa, pysyisivät rahastojen vetovastuussa vielä pitkään Suomen virallisen eläkeiän jälkeenkin.

Suomi-rahastojen veteraanit
Pisimpään Suomi-rahastojaan ovat vetäneet SEB Finland Momentumin Christian Backholm ja Odin Finlandin Truls Haugen, molemmat reilut 14 vuotta Morningstarille annettujen tietojen mukaan. FIM Fennon Mika Heikkinen tulee kannoilla reilulla 13 vuodellaan.

Nämä salkunhoitajat ovat olleet samassa tehtävässä pisimpään. On kuitenkin myös salkunhoitajia, joiden ura on vienyt useamman Suomi-rahaston vetovastuun kautta nykyiseen tehtävään.

Taaleritehdas Arvo Markan ja Mikro Markan salkunhoitaja Mika Heikkilä on aloittanut nykyisessa OP-Suomi Arvossa tammikuussa 1996 joten hänellä on yli 18 vuoden kokemus Suomi-salkunhoidosta. Heikkilä on sijoittanut arvostrategialla vuodesta 1999. (Katso video Heikkilän salkunhoitotyylistä.)

Säästöpankin Kotimaa ja Pienyhtiöt -rahastoja hoitava Olli Tuuri on ensimmäistä kertaa kirjattu salkunhoitajaksi Morningstarin tietokantaan marraskuussa 1998.

Fondita Equity Spicea Markus Larssonin kanssa hoitava Kenneth Blomqvist on aloittanut Handelsbankenin Suomi-tiimissä maaliskuussa 2000.

Alla olevassa taulukossa ovat kymmenen pisimpään virassaan ollutta Suomi-salkunhoitajaa ja heidän rahastonsa saavuttama tuotto. Kahden tai useamman salkunhoitajan tiimeissä laskuissa on otettu huomioon pisimpään tehtävää hoitaneen kausi. "Yli/ali Suomi-luokan" kertoo vuosittaisen tuottoeron keskimääräiseen Suomi-rahastoon (geometrinen keskiarvo). "Yli/ali Helsinki-indeksin" kertoo tuottoeron vuositasolla painorajoitettuun OMXH Helsinki Cap TR -indeksiin. 

Suomi-managerit pisimpään virassaan
Rahasto Salkunhoitaja Virassaan vuosia Tuotto kaudella (p.a.) Yli/ali Suomi-luokan Yli/ali Helsinki-indeksin
SEB Finland Momentum B Christian Backholm 14,7 5,8 -1,6 -0,5
Odin Finland Truls Haugen 14,1 10,9 7,2 6,6
FIM Fenno Mika Heikkinen 13,7 6,9 2,0 1,5
Evli Finland Select B Jacob Nyman 10,9 10,5 -0,8 -0,8
Evli Finnish Small Cap B* Janne Kujala 10,3 11,8 2,3 1,8
Danske Invest Suomi Osake K Juha Varis 9,1 7,5 0,2 -0,4
Fondita Equity Spice B Markus Larsson ja Kenneth Blomqvist 7,8 6,9 1,7 1,7
LähiTapiola Suomi A Urpelainen, Yliheikkilä, Kalpio, Ritari, Äikäs 7,6 4,5 -0,2 -0,1
Nordea Pro Suomi K** Jorma Eräkare 7,2 3,2 0,5 0,6
Nordea Suomi K Hans Parhiala ja Janne Lähdesmäki 6,3 3,3 -1,2 -0,7

*Pienyhtiörahasto.
**Suursijoittajien rahasto jossa minimisijoitus on miljoona euroa ja palkkiot siten selvästi keskimääräistä alemmat, 0,5 prosenttia vuodessa.

Taulukko kertoo, että tuottoerot salkunhoitajien välillä ovat suuria. Selittäviä tekijöitä voi olla useita rahaston palkkioista salkunhoitotyyliin managerin taitojen lisäksi. Kuusi kymmenestä rahastosta on kaudellaan ylittänyt keskimääräisen Suomi-rahaston tuoton, viisi on lyönyt kaudellaan indeksin.

Facebook Twitter LinkedIn

Tietoja kirjoittajasta

Matias Möttölä, CFA

Matias Möttölä, CFA  Matias Möttölä, CFA, on Morningstar.fi-sivuston päätoimittaja ja rahastoanalyytikko

© Copyright 2022 Morningstar, Inc. Kaikki oikeudet pidätetään.

Käyttöehdot        Yksityisyys        Cookie Settings