FIM reivaa palkkioitaan alemmaksi

Kehittyvien maiden rahastojen palkkiot eivät enää jatkossa kuulu luokkansa kalleimpiin kuten tähän asti.

Facebook Twitter LinkedIn

FIM:n kehittyvien maiden osakerahastojen 3,3 prosentin palkkiot ovat olleet vuosia huutomerkkejä erilaisissa vertailuissa. Ruotsissa Svenska Dagbladetissa julkaistiin vastikään vertailu, jossa FIM:n muutamat tuotteet kuuluivat kalleimpiin ruotsalaisille eläkesäästäjille myytäviin rahastoihin. Morningstarin vertailuissa ne ovat olleet järjestään luokkansa kalleimmassa viidenneksessä.

Nyt FIM on päättänyt ottaa härkää sarvista. Yhtiön tiedotteen mukaan se laskee kehittyvien maiden osakerahastojensa palkkioita asteittain niin, että vuoden 2014 alusta palkkiotaso on 2,2 prosenttia. Välivaiheena joulukuussa rahastojen omistajilta peritään yhteensä 2,5 prosentin palkkio hallinnoinnista ja säilytyksestä.

BRIC+-rahaston palkkio tulee olemaan ensi vuonna 1,9 prosenttia hallinnoitavasta pääomasta.

Morningstarilla laskemme keskiarvoja kunkin rahastoluokan piensijoittajille soveltuvien rahastojen kuluista. Sen perusteella esimerkiksi FIM:n Russia-rahasto tullee olemaan luokassaan keskitasoa ensi vuonna. Kiina-rahasto jää 0,13 prosenttiyksikköä nykyistä keskiarvoa kalliimmaksi. Sahara-rahasto jopa alittaa luokkansa keskiarvon (2,58 %) uuden palkkiotason astuttua voimaan.

Aiemmin FIM on kertonut uuden Frontier-rahastonsa kulujen rakentuvan osittain tuottosidonnaisen palkkion varaan.

Facebook Twitter LinkedIn

Artikkelissa mainitut sijoitukset

Sijoituskohteen nimiHintaMuutos (%)Morningstar rating
S-Pankki Kehittyvät Markkinat ESG Os A16,81 EUR0,53Rating

Tietoja kirjoittajasta

Matias Möttölä, CFA

Matias Möttölä, CFA  Matias Möttölä, CFA, on Morningstar.fi-sivuston päätoimittaja ja rahastoanalyytikko

© Copyright 2024 Morningstar, Inc. Kaikki oikeudet pidätetään.

Käyttöehdot        Yksityisyys        Cookie Settings          Tietoja