"Loiston päivät ikuisesti mennyttä"

Morningstarin analyytikko ei näe Nokialle uskottavaa väylää takaisin mobiilimaailman valtiaaksi.

Brian Colello, CPA 19.04.2013
Facebook Twitter LinkedIn

Nokia (NOK1V) julkisti vuoden 2013 ensimmäisen kvartaalin tuloksensa 18. huhtikuuta. Yhtiö kertoi myyneensä tyydyttävät 5,6 Lumia-älypuhelinta, mutta peruspuhelimien myynnin sakanneen pahemman kerran, noin 30 prosenttia edellisestä neljänneksestä. Samoin Nokia Siemens Networksin liikevaihto laski selvästi, mutta pysyi lähes edellisen vuoden vastaavan neljänneksen tasolla.

Seuraavassa Morningstarin Nokia-analyytikon Brian Colellon, CPA, päivitetty näkemys yhtiöstä tiivistettynä:

"Nokia oli aikanaan matkapuhelinten markkinajohtaja, mutta myöhästyminen älypuhelinten vallankumouksesta on koitunut yhtiölle erittäin kalliiksi. Nokian johto on sitonut yhtiön tulevaisuuden yhteistyöhön Microsoftin (MSFT) kanssa, Windows-käyttöjärjestelmään perustuvien puhelinten ympärille. Vaikka yhteistyö saavuttaisi parhaat odotettavissa olevat tulokset, emme usko että Nokia enää saavuttaa entistä valta-asemaansa."

"Nokian ja Microsoftin yhteistyö perustuu pitkäaikaiseen sitoumukseen. Microsoft maksaa Nokialle noin miljardi dollaria vuodessa siitä, että Nokia keskittyy Windows-puhelinten kehittämiseen. Molemmat yhtiöt ovat tuoneet esille operaattorien toiveen saada markkinoille kolmas mobiiliekosysteemi, joka heikentäisi Applen ja Android-laitteiden valta-asemaa. BlackBerryllä (BBRY) on omat ongelmansa, ja uskommekin Microsoftin ja Nokian voivan nostaa Windowsin kolmannen käyttöjärjestelmän asemaan. Microsoftin strategiana on kehittää käyttäjäkokemus ja käyttöliittymä, joka toimii kaikilla alustoilla (puhelimissa, tableteissa, tietokoneissa, Xboxissa). (Vasta julkistettu) Windows 8 -käyttöjärjestelmä on mahdollisuus tutustuttaa sadat miljoonat pc-käyttäjät käyttäjäkokemukseen ja käyttöliittymään, joka voidaan viedä myös  älypuhelimeen. Kuluttajien tottuessa Windows 8:aan he saattavat myös kiinnostua Windows-puhelimista enemmän."

"Meillä on kuitenkin useita epäilyksiä Nokia-Microsoft-yhteistyön suhteen.

"Ensinnäkään emme usko, että yhtiöiden edut ovat aidosti yhteneväiset. Microsoftin tavoitteena on synnyttää ekosysteemi, jonka kautta se voi jakaa kaikkia ohjelmistojaan ja palvelujaan. Nokian tavoitteena taas on myydä mahdollisimman monta älypuhelinta. Nokia on perinteisesti ollut vahva kehittyvissä maissa. Sen maine saattaa auttaa Windows-puhelimia haastamaan Androidit halpojen älypuhelinten markkinoilla, joiden odotetaan kasvavan merkittävästi parin vuoden sisällä. Sen sijaan Microsoftille mieluisin käyttäjäkunta on teollisuusmaiden ostovoimainen väki, joka käyttää jo pc-tietokoneita ja kykenee ostamaan Microsoftin ohjelmia ja palveluita. Köyhemmissä maissa taas kuluttajat voivat ehkä ostaa halvan älypuhelimen, mutta eivät välttämättä sen lisäksi kotitietokonetta."

"Toiseksi: Microsoft on avannut Windows Phone -alustan myös muille laitevalmistajille kuin Nokialle, kuten Samsungille. Lisäksi se on harmistuttanut perinteiset laitevalmistajakumppaninsa kehittämällä itse Surface-tablettinsa. Meistä on hyvin luultavaa, että Microsoft julkaisee jonain päivänä oman puhelimensa. Se uhkaisi Nokian ja Microsoftin yhteistyötä. Emme usko, että Microsoftilla olisi myöskään velvoitetta tukea Nokiaa, jos kilpailijat (tai jopa Microsoft itse) ohittaisivat Nokian tärkeimpänä ja suosituimpana Windows-puhelinten kehittäjänä."

"Meillä on vaikeuksia nähdä Nokialle houkuttelevia vaihtoehtoja älypuhelinten markkinoilla tällä hetkellä. Jos Windows Phonet eivät ota tulta alleen, Nokia on hyvin haavoittuvassa tilanteessa. Yhtiö saattaisi yrittää myydä Android-puhelimia ja toimia HTC:n tavoin bulkkituottajana, mutta Nokia tulisi vuosia muiden jäljessä Android-maailmaan. Jos Windows-puhelimet täytyisi hylätä, Nokia olisi tuskin arvokkaampi kuin sen jäljelle jäävät, jossain määrin kiinnostavat osat kuten yhtiön yli 10 000 langatonta patenttia, Nokia-karttojen tietokanta sekä yhtiön osuus maltillisesti voitollisessa Nokia Siemens Networksissä."

"Jos taas Windows-puhelimet nousevat suosituiksi, uskomme Samsungin ja muiden kilpailijoiden pistävän enemmän panoksia tähän käyttöjärjestelmään, mikä koventaisi kilpailua ja estäisi Nokiaa saavuttamasta markkinaa korkeampia tuottoja Microsoft-yhteistyöstään. Biljarditermein Nokia olisi kasipallon takana*, vaikeassa tilanteessa, koska sen kilpailijat myisivät sekä Windowsia että Androidia, kun taas Nokia olisi riippuvainen Windowsista. Ennen kaikkea, ja ehkä olennaisn tekijä on, että meistä laitevalmistajat eivät tule hyötymään älypuhelinbisneksestä eniten vaan lisäarvoa kertyy etenkin käyttöjärjestelmien valmistajille ja prosessorien suunnittelijoille."

*Sanonta viittaa kasipallo-biljardipeliin, jossa pelaajan tulee lyödä muut pallot pussiin ennen mustaa kasipalloa. Joutuessaan kasipallon taakse hän on mahdottomassa tilanteessa, jossa joutuu käytännössä antamaan vuoron seuraavalle.

Morningstarin osakesivuilla on kattavat tiedot mm. Nokian osakkeesta:

Nokian etusivu Morningstarilla

Kaaviotyökaluja, ml. teknisen analyysin välineitä Nokiasta

Nokian tuottohistoriaa

Nokian liiketoiminnan tunnuslukuja

Nokian tilinpäätösluvut viideltä viime vuodelta

Facebook Twitter LinkedIn

Artikkelissa mainitut sijoitukset

Sijoituskohteen nimiHintaMuutos (%)Morningstar rating
Apple Inc164,93 USD-1,26
BlackBerry Ltd2,74 USD-1,79
HTC Corp DR4,76 EUR0,00
Microsoft Corp399,12 USD-1,27
Nokia Oyj3,31 EUR2,52
Samsung Electronics Co Ltd GDR1 442,00 USD1,69Rating

Tietoja kirjoittajasta

Brian Colello, CPA  on Morningstarin seniorianalyytikko osaketiimissä.

© Copyright 2024 Morningstar, Inc. Kaikki oikeudet pidätetään.

Käyttöehdot        Yksityisyys        Cookie Settings          Tietoja