Riskirahastot suomalaisten luupissa

Kehittyvien maiden rahastot korkealla Morningstarin suosituimpien sivujen listalla.

Facebook Twitter LinkedIn

Suomalaiset sijoittajat ovat kiinnostuneita raskaasta riskinotosta. Se nähtiin it-buumin aikana, ja se näkyy vahvasti taas.

Olemme poimineet oheiseen taulukkoon useimmin vieraillut Morningstarin rahastosivut vuoden 2011 ensimmäisellä neljänneksellä.

Neljän sijoittajia eniten kiinnostaneen rahaston joukossa on kolme Venäjä-rahastoa ja yksi Intia-rahasto.  Yhteensä klikkausten perusteella 15 suosituimmasta rahastosta 11 sijoittaa kehittyville markkinoille. Suomeen sijoittavia rahastoja kymmenen kärkeen osuu vain yksi. Tulokset ovat samansuuntaiset kuin syksyllä 2010 tekemässämme selvityksessä.

Yksi käytännön syy kiinnostukselle on, että kehittyvien maiden osake kurssit ovat heiluneet tämän vuoden alussa ylös alas. Se on saanut sijoittajat seuraamaan rahastojensa kehitystä erityisen tarkkaan. Kehittyvien maiden rahastoista vedettiin 49 miljoonaa euroa pois helmikuussa Suomen Sijoitustutkimuksen laatiman rahastoraportin mukaan

Suosituimmat Morningstarin rahastosivut
Rahasto Sijoitus Q1/11 Sijoitus 11/2010
Op-Venäjä 1 3
Nordea Venäjä 2 2
OP-Intia 3 1
Danske Invest Russia 4 14
Nordea Nordic Small Cap 5 6
Nordea Intia 6 4
Nordea Kehittyvät Osakemarkkinat 7  
Op-Itä-Eurooppa 8 7
OP-Kiina 9 10
OP-Suomi Arvo 10 9

Emme Morningstarilla suosittele kehittyvien maiden rahastoja kuin pieneksi osaksi sijoitussalkkua, ja suosittelemme hajauttamaan nämä varat enemmän kuin yhteen kehittyvään maahan. Näkemykseemme voi tutustua esimerkiksi laadullisissa rahastoanalyyseissämme, joissa on kussakin rahaston "käyttötarkoitus" sijoitussalkussa.

Kehittyvissä maissa osakekurssien heilunta on niin voimakasta, että yksikin huono vuosi voi pyyhkäistä säästöistä suuren osan. Esimerkiksi voi ottaa Venäjän, jossa rahastojen kurssit putosivat keskimäärin noin 74 prosenttia vuonna 2008.

Facebook Twitter LinkedIn

Tietoja kirjoittajasta

Matias Möttölä, CFA

Matias Möttölä, CFA  Matias Möttölä, CFA, on Morningstar.fi-sivuston päätoimittaja ja rahastoanalyytikko

© Copyright 2024 Morningstar, Inc. Kaikki oikeudet pidätetään.

Käyttöehdot        Yksityisyys        Cookie Settings          Tietoja