Kaivoksilla hiljenee, kärsiikö Metso?

Yhtiö on pystynyt jatkamaan kasvuaan, mutta globaalin talouden vaimeneminen uhkaa puraista Metson kaivostoimialaa.

Facebook Twitter LinkedIn

Morningstarin osakeanalyytikko Jeffrey Stattford, CFA, on julkaissut arvionsa Metson näkymistä kolmannen neljänneksen tuloksen jälkeen. Tämä artikkeli on tiivistelmä 25. lokakuuta päivätystä Stattfordin raportista.

Metson (MEO1V) kolmannen neljänneksen tulos oli pitkälti odotustemme mukainen. Meitä huolestuttaa kuitenkin yhä enemmän, miten kaivosalan heikentyneet näkymät vaikuttavat Metsoon. Saatamme alentaa arviotamme Metson käyvästä arvosta.

Metson liiketoiminnan kasvu vaimeni kolmannella neljänneksellä vuoden kahteen ensimmäisen kvartaaliin verrattuna. Silti kasvu oli edelleen vahvat 12 prosenttia vVuoden takaiseen neljännekseen nähden. Uskomme yhtiön liikevaihdon kasvun kuitenkin hidastuvan edelleen, kun globaali talouskasvu uhkaa vaimentua ja sitä myöten kaivos- ja teollisuusyhtiöt leikkaavat investointibudjettejaan. Se näkyy jo  Metson saamien tilausten vähenemisenä alkuvuoteen nähden. Samoin yhtiön liiketulos heikkeni hieman, 8,9 prosenttiin liikevaihdosta.

Kaivos- ja maanrakennus veti vahvasti edelleen kolmannella neljänneksellä. Myynti kohosi 22 prosenttia viime vuodesta ja liikevoittomarginaali parani. Uskomme tämän Metson segmentin kasvun kuitenkin hidastuvan, ja siitä kertoo myös tilauskannan lasku. Esimerkiksi brasilialaisen Valen johto sanoi äskettäin, että vuodesta 2012 tulee heidän investointiensa huippuvuosi vähään aikaan. Metson kannalta investointien vähenemisen vaikutusta tasoittaa hieman yhtiön kaivosalan palvelutoiminta, joka ei kärsine samalla tavalla.

Paperiteollisuusden puolella Metson kannattavuus heikkenee edelleen. Liikevoitto laski 5,8 prosenttiin vuoden takaisesta 7,8 prosentista. Emme olleet osanneet odottaa näin rajua pudotusta. Saatamme laskea vuoden 2012 liiketoittoennustettamme.

Facebook Twitter LinkedIn

Tietoja kirjoittajasta

Jeffrey Stafford, CFA  Jeffrey Stafford, CFA, is an equity analyst for Morningstar, covering agriculture and chemical companies.

© Copyright 2024 Morningstar, Inc. Kaikki oikeudet pidätetään.

Käyttöehdot        Yksityisyys        Cookie Settings          Tietoja