9 vinkkiä etf-kaupankäyntiin

Etf:ien ostaminen ja myyminen ei ole aivan yhtä helppoa kuin rahastojen.

Esko Michels, 07.03.2012
Facebook Twitter LinkedIn

Pörssissä noteeratut rahastot (etf) ovat rakenteeltaan sijoitusrahastojen kaltaisia. Ne sisältävät korin sijoituksia, joihin jokaisella rahaston omistajalla on omistusoikeus osuuksien suhteessa. Kaupankäynti etf:illä eroaa kuitenkin sijoitusrahastoista täysin. Niiden ostaminen ja myyminen muistuttaa osakekauppaa.

Kuten osakekaupassakin, jokaisesta etf-kaupasta lirahtaa palkkio meklarille – oli tämä fyysinen henkilö tai verkkopalvelu. Jos käy kauppaa tiheään, palkkiokulut voivat kohota merkittäviksi.

Tässä on yhdeksän keinoa, joilla voi parantaa kaupankäyntirutiinejaan. Jos olet vasta-alkaja, voi olla hyvä olla aluksi puhelinyhteydessä meklariin tai ainakin aloittaa pienillä kaupoilla, jotta saa tuntumaa etf-kaupankäyntiin.

1: Vältä kauppaa pörssipäivän alussa ja lopussa
Hyvä nyrkkisääntö on välttää kaupankäyntiä ensimmäisten ja viimeisten 30 minuutin aikana.

Aamulla etf-rahastojen osuuksien hinnat mukautuvat mahdolliseen eroon edellisen päivän päätöskurssin ja rahaston omistusten arvon (NAV, Net Asset Value) välillä. Etf:n kurssi saattaakin liikkua eri suuntaan kuin sen omistusten arvo (esim. pörssi nousee mutta etf halpenee). Nämä erot eivät välttämättä poistu heti ja ero voi olla merkittävä kaukomarkkinoille sijoitettaessa.

Päivän päättyessä etf:n likviditeetistä huolehtivat meklarit eli markkinatakaajat alkavat sulkea positioitaan ja mahdollisesti suojaamaan omistuksiaan valuuttakurssien muutoksilta. Nämä tekijät kasvattavat etf:n hintaheiluntaa. Lisäksi etf:n osto- ja myyntihintojen ero voi kasvaa.

2: Varovaisena volatiileinä päivinä
Päivinä, joina osakekurssit heiluvat rajusti, muutokset osakekursseissa voivat väliaikaisesti singota etf:n osakekorin todellisen arvon ulos etf:n osto- ja myyntihintojen haarukasta eli etf:n arvo on tosiasiassa joko korkeampi kuin viimeisin myyntitarjous tai alempi kuin viimeisin ostotarjous. Volatiliteetti saattaa myös kasvattaa sprediä. 

3: Määritä hinta
Kun etf:n osto- ja myyntikurssien välillä on suuri ero, kannattaa yleensä määrittää hinta jolla ostaa tai myy. Sitten on vain odotettava että markkinahinta liikkuu kohti pyydettyä hintaa. Asettamalla osto- tai myyntihinnan tietää, ettei tule tehneeksi kauppaansa epätoivottuun tasoon.

Osto- tai myyntihinnan lyöminen lukkoon (limit order) sisältää kuitenkin sen riskin, että markkinahinta liikkuu poispäin tarjouksestasi ja kauppa jää tekemättä. Kauppan onkin mahdollista tehdä myös kulloiseenkin markkinahintaan, mutta tätä vaihtoehtoa kannattaa käyttää vain etf:issä, joissa spredit ovat tiukat ja volyymiä runsaasti.

4: Käytä likvidejä etf:iä
Jos mahdollista, valitse rahastoja joilla on tiukat spredit ja runsaasti volyymiä. Voit selvittää volyymin vertaamalla meklaripalvelussasi eri etf-rahastojen lukuja ja katsomalla, onko etf:llä tehty kauppoja viime aikoina. Korkea volyymi ei välttämättä merkitse runsasta likviditeettiä, mutta se ennakoi, että jos laittaa markkinalle toiveen kaupasta hinnalla joka on lähellä senhetkisiä hintatasoja, pitäisi kauppa saada tehtyä. 

5:  Käy kauppaa kun kohdemarkkina on auki
Sijoittaessasi etf:ään jonka varat ovat toisella aikavyöhykkeellä sijaitsevassa pörssissä, kannattaa harkita kaupan tekemistä vain kohdemarkkinan (kuten Intia tai Brasilia) ollessa avoinna mikäli mahdollista. Muina aikoina nimittäin etf:n hinta määräytyy arvioiden eikä todellisten hintojen mukaan. Kannattaa huomioida, että hyödykemarkkinoiden aukioloajat poikkeavat usein osakepörssien aukioloajoista. Esimerkiksi Chicagon hyödykepörssissä käydään kauppaa vain 18.30–22.15 Suomen aikaa. 

6: Harkitse stop loss -ehtoa
”Stop loss” -kaupassa meklaripalvelu myy arvopaperin salkustasi, kun sen hinta putoaa määrittäämällesi tasolle. Joskus on mahdollista määrittää myös muuttuva stop loss, jossa myyntihinta kohoaa sitä mukaa kun etf:si hinta nousee. Näin pidät huolta siitä, että hyödyt kurssinoususta.

“Stop lossin” riskinä on, että etf:n hinta ensin heilahtaa alaspäin ja osuutesi myydään, mutta sitten hinta lähteekin nousuun ja jäät siitä paitsi. Stop lossien asettaminen onkin tarkkaa puuhaa. Pääsääntönä on, että ne sopivat parhaiten lyhytaikaiseen kaupankäyntiin kuin pitkäaikaiseen sijoittamiseen. 

7: Varo korkeita kuluja
Varmin tapa syödä voittojasi on maksaa korkeita meklaripalkkioita. Selvitä, miten paljon maksat kauppojen toteuttamisesta (huom: laske mukaan osto- ja myyntikulut). Erityisen pahasti kulut purevat, jos teet kauppoja pienillä summilla. Silloin meklarin miminipalkkio voi olla suurempi kuin sijoitusrahaston merkintäpalkkio, joka on tyypillisesti 0,5–1%. Pieniä summia (kuten lapsilisiä kerran kuussa) indeksiin sijoittavalle indeksirahasto voikin olla parempi vaihtoehto kuin etf. Kaupankäyntikulujen vertailu on vaativaa, sillä kulut vaihtelevat mm. oman asiakkuustason, kaupankäyntitaajuuden ja kauppasummien mukaan.

8: Ole tarkkana vipu-etf:ien kanssa
Vivutetut etf:t liikkuvat markkinoita voimakkaammin, esimerkiksi kaksi kertaa pörssin päivittäisen liikkeen verran. Niiden kohdalla on erityisen tärkeää ostaa ja myydä parhaalla mahdollisella hinnalla. Huomaa myös, että vivutus ei toteudu pitkällä aikavälillä vaan näissä rahastoissa jäät ajan mittaan jälkeen indeksistä (lue lisää tästä artikkelista). 

9. Selvitä montako markkinatakaajaa
Kullakin etf:llä on markkinatajaakia, joiden tehtävänä on pitää rahaston pörssikurssi lähellä sen omistusten arvoa. Mitä enemmän takaajia on, sitä paremmin hintasopeutus toimii. Tiedon saat etf-rahastoyhtiöstä tai seuraamalla kaupankäyntitunnuksia.

Tämä artikkeli on ensi kertaa julkaistu Morningstarin Kanadan-verkkosivuilla.

Kiinnostaako etf-tieto? Tälle sivulle on koottu etf-teemaviikkomme artikkelit.

Facebook Twitter LinkedIn

Tietoja kirjoittajasta

 

© Copyright 2024 Morningstar, Inc. Kaikki oikeudet pidätetään.

Käyttöehdot        Yksityisyys        Cookie Settings          Tietoja