Hedget syöksyivät syyskuussa

Facebook Twitter LinkedIn
Hedge-rahastot saivat syyskuussa kylmää kyytiä. Hedge-rahastojen kehitystä kuvaava HFRI Weighted Composite -indeksi putosi viime kuussa 4,7 prosenttia, mikä oli kovin kuukausipudotus sitten vuoden 1998 elokuun. Neljä kuukautta peräjälkeen laskenut indeksi on tullut tänä vuonna alas jo 9,4 prosenttia, ilmenee tutkimuslaitos Hedge Fund Reseachin tilastoista.

Hedge-rahastoja ovat syyskuussa painaneet erityisesti raaka-aineiden hintojen raju lasku sekä likviditeettikriisi. Elokuussa 1998, kun hedge-rahastojen kehitystä kuvaava indeksi rysähti vajaat yhdeksän prosenttia, syyttävä sormi osoitti riskirahasto Long Term Capital Managenetia. LTCM:n romahtaminen aiheutti edellisen finanssikriisin.

- Viime aikojen alamäessä on paljon samanlaisia piirteitä mitä nähtiin edellisellä kerralla, Hedge Fund Researchin johtaja Ken Heinz arvioi uutistoimisto Bloombergin haastattelussa runsas viikko sitten.

Erityisen kovaa pudotus on syksyn aikana ollut niissä hedge-rahastoissa, jotka ovat sijoittaneet energiaan ja raaka-aineisiin. Esimerkiksi nikkelin ja kuparin hinnat ovat laskeneet jyrkästi syys-lokakuun aikana.

Hedge-rahastojen salkunhoitajat ovatkin viime viikkoina joutuneet selittämään sijoittajille, mikä kaikissa markkinatilanteissa positiiviseen tuottoon tähtäävissä strategioissa on mennyt pieleen.

- Olemme selvästi aliarvioineet eräitä asioita..., aloitti esimerkiksi Tontine Partnersin Jefferey Gendell asiakkaille tarkoitetun kirjeensä.

Asiantuntijat rauhoittelevat

Hedge-rahastoihin sijoittavissa rahastoissa tilannetta ei nähdä näin synkkänä, vaikka myös niiden kehitystä kuvaava indeksi on valunut alimmalle tasolleen sitten elokuun 1998. Rahastojen rahastot sijoittavat useisiin rahastoihin, joten yhden tai kahden alarahaston niiaaminen ei paina koko rahaston tuottoja pakkaselle.

Vaihtoehtoisiin sijoitustuotteisiin erikoistuneen, sveitsiläiseen Julius Bär -konserniin kuuluvan GAMin Multi Manager-divisioonan sijoitusasiantuntija Sophia Brickell muistuttaa, että esimerkiksi GAMin hedge-rahastojen rahastojen lippulaivatuote GAM Diversity sijoittaa nyt noin 95 eri hedge-rahastoon. Rahaston sijoituskohteiden määrä on kasvatettu reippaasti, sillä vielä vuoden 2007 alussa rahasto sijoitti noin 55 hedge-rahastoon.

- Olemme hajauttaneet riskiä entisestään, Brickell sanoo.

Brickell sanoo, etteivät hedge-rahastot ole syypäitä parhaillaan vellovaan finanssikriisiin. Hän näkee, että nykyinen markkinatilanne voi päin vastoin antaa erilaisia sijoitusstrategioita hyödyntäville hedge-rahastoille uusia sijoitusmahdollisuuksia. Yksi tälläinen strategia on sijoittaa konkurssin partaalla oleviin yrityksiin.

- Mutta tämän aika ei ole vielä, ehkä vasta vuoden 2009 toisella vuosineljänneksellä, hän arvioi.

Myös maailman suurimpiin hedge-taloihin kuuluvassa Man Investmentissa uskotaan, että seuraavat kaksi vuonna ovat mielenkiintoisia hedge-rahastojen kannalta.

Liiketoimintojen kehitysjohtaja Tomi Långström sanoo markkinoilla meneillään oleva myllerrys on osoitus siitä, ettei kaikkea riskiä voida aina suojata pois. Hän torjuu epäilyt siitä, että hedge-rahastot olisivat aiheuttaneet osakekurssien jyrkän alamäen arvopapereiden lyhyeksimyynnillä. Lyhyeksimyynti on Långströmin mukaan rahastoille ensisijaisesti riskienhallintakeino.

- Kun lyhyeksimyynti kiellettiin, se ei vaikuttanut kurssilaskuun, Långström huomauttaa.

Finanssikriisi on kirvoittanut suomalaispoliitikot ottamaan kantaa siihen, pitäisikö suomalaisten eläkeyhtiöiden perääntyä hedge-sijoituksistaan. Långströmiltä ajatus ei saa ymmärrystä.

- Silloin kun näkyvissä on absoluuttisia menoja kuten velvollisuus maksaa eläkkeitä, yhtiöillä pitää olla absoluuttisia tuottojakin. Siihen hedge-rahastojen rahastot soveltuvat edelleen parhaiten, Långström vakuuttaa.

Fakta

Monta strategiaa
* Hedge-rahastolla tarkoitetaan rahastoa, jonka tavoittelee absoluuttista eli positiivista tuottoa kaikissa markkinaolosuhteissa. Sana hedge tarkoittaa suojaa.
* Eri hedge-rahastot sijoittavat eri strategioilla. Ne voivat sijoittaa esimerkiksi listattujen ja listaamattomien yhtiöiden osakkeisiin, valuuttaan, korkopapereihin, raaka-aineisiin tai johdannaisiin.
* Hedge-rahastoissa olevat varat ovat noin 2-3 prosenttia maailman osakemarkkinoiden arvosta. Mm. suomalaiset eläkeyhtiöt ovat sijoittaneet varoja hedge-rahastoihin.
* Hedge-rahastojen rahastoihin on sijoitettuna runsas 40 prosenttia kaikista hedge-rahastoissa olevista varoista.
Facebook Twitter LinkedIn

Tietoja kirjoittajasta

 

© Copyright 2024 Morningstar, Inc. Kaikki oikeudet pidätetään.

Käyttöehdot        Yksityisyys        Cookie Settings          Tietoja