Trigon jahtaa tuottoja itäpankkien kasvusta ja yhdistymisestä

Facebook Twitter LinkedIn
Suomalaisen Joakim Heleniuksen vuonna 1994 perustama Trigon Capital on kehittyville markkinoille sijoittamisen konkari. Aluksi virolaisiin yhtiöihin, erityisesti pankkeihin, sijoittanut yhtiö on tänä päivänä useassa maassa toimiva investointipankki, jonka hoidossa on noin miljardin dollarin varallisuus.

Tallinnassa päämajaansa pitävä Trigon tunnetaan Suomessa parhaiten Itä-Eurooppaan sijoittavista rahastoistaan. Uusin tulokas on kehittyvien markkinoiden pankkeihin sijoittava Trigon Emerging Financial Fund. Vasta toimintaansa aloittelevan rahaston salkkuun on kerätty pankkeja seitsemältä eri alueelta: Venäjältä, Intiasta, Turkista, Yhdistyneistä Arabiemiraateista, Etelä-Afrikasta, Kazakstanista ja Itä-Euroopan maista.

Pankkisektorin suosimisen syy on yksinkertainen: Kehittyvien talouksien finanssisektori on pieni, mutta talouden kasvaessa se kasvaa nopeasti, yleensä 2-3 kertaa talouskasvua nopeammin.

- Jos sijoitukset tekee oikein, pääse talouden kasvuun kiinni ja saa vielä vipua sijoituksilleen, Joakim Helenius perustelee.

Helposti sanottu, mutta vaikeammin tehty. Miten Tallinnassa istuvat trigonilaiset onnistuvat tekemään juuri ne oikeat sijoitukset maissa, jotka ovat voimakkaassa muutosvaiheessa ja vasta kehittymässä?

Heleniuksen mukaan hänen oma ja salkunhoitaja Jouni Nissisen sijoituskokemus pelaa varmasti sijoittajan eduksi. Nissinen on aiemmin työskennellyt pankkitakausanalyytikkona Finnverassa sekä Venäjä-rahaston salkunhoitajana. Heleniuksen Viron ura alkoi paikallisiin pankkeihin sijoittamisella. Tuotot tulivat fuusioaaltojen myötä. Vielä 90-luvulla virolaispankkeja oli 60 nykyisen muutaman sijaan.

Fuusioita lienee tiedossa myös tuoreen pankkirahaston kohdemaissa.

- Esimerkiksi Venäjällä on tuhat pankkia ja Intiassa pelkästään listattuja pankkeja 50, Jouni Nissinen sanoo.

Pankkeihin keskittyvä rahasto saa tämän vuoden aikana seuraa. Tekeillä on neljä muuta yhteen toimialaan keskittyvää sektorirahastoa.

Laajentuminen mielessä

Trigon Capitalin asiakkaat ovat pääasiassa Pohjoismaissa, mutta meneillään on laajentuminen Länsi-Eurooppaan. Pekka Mikkonen on käynnistämässä Trigonin Lontoon konttoria.

Trigonin aikomus on iskeä niche-rakoon.

- Trendi on selvästi se, että isot yhtiöt tuottavat perustuotteet ja niin sanotut sijoitusputiikit erikoistuvat johonkin alueeseen, Joakim Helenius sanoo.

Erikoisempi pilottihanke on tekeillä Kazakstanissa. Sinne viritellään paikallisille suunnattua varainhoitopalvelua.

Helenius vihjaa, että myös yritysostot voivat olla Trigonin tulevaisuutta.

- Ihan mielenkiintoinen kysymys on, milloin Trigon ostaa firman Suomesta.

Toden totta. Jossain vaiheessahan esimerkiksi islantilaiset haluavat myydä.
Facebook Twitter LinkedIn

Tietoja kirjoittajasta

 

© Copyright 2024 Morningstar, Inc. Kaikki oikeudet pidätetään.

Käyttöehdot        Yksityisyys        Cookie Settings          Tietoja