Saksan kiinteistörahastojen mainetta vaikea puhdistaa

Piensijoittajien luottamusta avoimiin kiinteistörahastoihin yritetään Saksassa palauttaa kuumeisesti sen jälkeen, kun kolme suurta rahastoa jouduttiin likviditeettiongelmien jälkeen sulkemaan.

Facebook Twitter LinkedIn
Sekä kiinteistörahastojen etujärjestö BVI että useat johtavat kiinteistöpankkiirit ovat esittäneet omia mallejaan "luottamusta palauttavista toimenpiteistä".

Jopa Saksan hallitus ja Bundesbank ovat vakuuttaneet julkisuudessa, että avoimet kiinteistörahastot ovat jatkossakin hyviä ja varmoja sijoituskohteita, eikä kiinteistökupla ole rahastokriisin vuoksi puhkeamassa.

BVI:n mielestä nimenomaan piensijoittajille tarkoitetuista avoimista rahastoista ei saisi tulla institutionaalisten sijoittajien terminointi-instrumentteja. Siksi kaikki yli miljoonan euron sijoitukset pitäisi etujärjestön mielestä ilmoittaa, ja suurilla sijoituksill

a pitäisi olla 12 kuukauden irtisanomisaika.

Lisäksi BVI tehostaisi rahastojen luokituskäytäntöjä ja velvoittaisi rahastot kertomaan esimerkiksi velkaantumisasteestaan.

Markkinoitiin vuorenvarmoina

Piensijoittajien edunvalvojat muistuttavat, että hyvätkään uudistukset eivät muuta tehtyä tekemättömäksi.

- Totta kai meille tuli joulukuussa paljon soittoja, koska monet olivat sijoittaneet eläkesäästöjään juuri Deutsche Bankin Grundbesitz-Invest -rahastoon. Paniikki oli aikamoinen, kun pääomia ei enää saanutkaan joustavasti rahastosta ulos, Nordrhein-Westfalenin kuluttajakeskuksen sijoitusasiantuntija Thomas Bieler sanoo.

- Koko alan kannalta katastrofaalisin oli Deutsche Bankin pääjohtajan Josef Ackermannin kommentti, jonka mukaan pääomiaan menettäneet sijoittajat eivät saisi pankilta mitään korvauksia, hän jatkaa.

Avoimia rahastoja on Bielerin mukaan markkinoitu jo vuosia vuorenvarmoina sijoituksina.

- Jatkossa ihmisille pitää kertoa, että 10 prosentin heilahtelut alaspäin ovat mahdollisia. Avoimet rahastot eivät ole mitään säästökirjoja, joista tulee aina tietty kiinteä korkotuotto, Bieler erittelee.

Deutsche Bankin tytäryhtiön DB Real Estaten avoin kiinteistörahasto suljettiin joulukuussa rahaston kiinteistöomaisuuden arvostusepäselvyyksien aiheuttamien likviditeettiongelmien vuoksi.

Rahaston sulkemisen jälkeen avoimista kiinteistörahastoista vedettiin pois noin kolmen miljardin arvosta pääomia. Tammikuussa kaksi muuta suurta rahastoa suljettiin.

Helmikuun alussa Ackermann veti kommenttejaan takaisin ja lupasi, että rahasto avataan ja sijoittajien mahdolliset menetykset korvataan.

Täyskäännös ei ole vakuuttanut piensijoittajia.

- Julkisuudessa on ollut tietoja, joiden mukaan nimenomaan institutionaaliset sijoittajat olisivat etukäteen saaneet tiedon rahaston sulkemisesta, ja sen vuoksi pääomia pakeni huomattavasti hyvissä ajoin ennen sulkeutumista, Bieler kertoo ja toivoo että Saksan pankkitarkastusvirasto pöyhisi mahdollisimman tarkasti kaikki epäselvyydet.

Facebook Twitter LinkedIn

Tietoja kirjoittajasta

 

© Copyright 2024 Morningstar, Inc. Kaikki oikeudet pidätetään.

Käyttöehdot        Yksityisyys        Cookie Settings          Tietoja