Vaihtoehtoisia tulee nyt tarjolle moneen nälkään

Metsä- ja pääomasijoitusrahasto ensimmäisiä uuden lain mukaisia vaihtoehtoisia rahastoja.

Facebook Twitter LinkedIn

Vaihtoehtoisia varainhoitajia koskeva laki hyväksyttiin 2014. Se antaa mahdollisuuden monenlaisiin rahastoihin, jotka eivät ole auki päivittäin vaan harvemmin ja jotka sijoittajat paljon epälikvidimpiin kohteisiin kuin osakkeisiin ja korkopapereihin.

Yksi uusista tulijoista on OP-Metsänomistaja, joka pyrkii kerryttämään osuudenomistajilleen myymällä omistamiensa metsien puustoa, saamalla arvonlisäystä puustoon, ja lisäksi toki "jalostamalla, palstoittamalla, kaavoittamalla sekä hyödyntämällä kiinteistöjen maa-aineksia", kuten OP:n sivustolla kerrotaan.

Minimisijoitus on 10 000 euroa ja sen kasvu tullaan rajoittamaan 30-50 miljoonaan euroon. Odotettu tuotto on kulujen jälkeen neljä prosenttia vuodessa. Lunastuspalkkio on porrastettu niin, että se kannustaa olemaan mukana pitkään: alle kolmen vuoden omistanut maksaa lunastaessaan 5 prosenttia, yli kuusi vuotta mukana ollut enää prosentin. Hallinnolintipalkkio on 1,5 prosenttia.

Elite taas toi joulukuussa markkinoille CapMan Collection -rahaston, joka sijoittaa CapManin pääomasijoitusrahastoihin. Nettotuottotavoite on peräti 10-12 prosenttia. Hallinnointipalkkio on 0,8-2,5 prosenttia riippuen pääomasta. Myös tässä rahastossa lunastuspalkkio heijastelee sijoituskohteiden epälikvidiyttä: alle vuoden omistuksessa 5 %, yli kolmen vuoden omistanut maksaa enää prosentin.

eQ taas toi markkinoille Liikekiinteistöt-rahaston, joka sijoittaa pääasiassa suomalaisiin kiinteistöihin ja kiinteistöarvopapereihin. Lunastuspalkkion porrastus alkaa 2 prosentista (alle vuosi) nollaan prosenttiin jos omistaa yli viisi vuotta.

AVAINSANAT
Facebook Twitter LinkedIn

Tietoja kirjoittajasta

Matias Möttölä, CFA

Matias Möttölä, CFA  Matias Möttölä, CFA, on Morningstar.fi-sivuston päätoimittaja ja rahastoanalyytikko

© Copyright 2024 Morningstar, Inc. Kaikki oikeudet pidätetään.

Käyttöehdot        Yksityisyys        Cookie Settings          Tietoja