Suuromistaja edelleen Nokiassa ostolaidalla

Kalifornialainen Dodge & Cox on kohottanut pottinsa jo yli kahdeksaan prosenttiin Nokian osakkeista.

Facebook Twitter LinkedIn

Yhdysvaltain San Franciscossa päämajaansa pitävä Dodge & Cox on lisännyt roimasti omistustaan Nokiassa, selviää yhtiön julkistamista kesäkuun lopun salkkutiedoista. Yhtiöllä oli rahastoissaan noin 314 miljoonaa Nokian osaketta, mikä vastaa noin 8,4 prosenttia Nokian osakkeista, joita on 3,74 miljardia.

Morningstar selvitti edellisen kerran Dodge & Coxin omistukset ensimmäisen kvartaalin jälkeen. Tuolloin yhtiöllä oli 251 miljoonaa osaketta ja 6,8 prosentin omistusosuus. Osakkeita on näin ostettu noin 63 miljoonaa eli pottia on kasvatettu noin neljänneksellä.

Dodge & Coxin lippulaivarahasto Stock on hankkinut kuluvan vuoden toisen neljänneksen aikana 33,3 miljoonaa uutta osaketta Nokiassa ja omistaa nyt 119,6 miljoonaa Nokia-osaketta. International Stock -rahastossa Nokiaa on lisätty 19,5 miljoonalla osakkeella, mikä kohottaa rahaston potin 162 miljoonaan osakkeeseen. Yhtiön muissa rahastoissa on yhteensä noin 8,1 miljoonaa osaketta.

Lue aiempia artikkeleitamme Nokian suuromistajasta:

Dodge & Cox lisännyt Nokiaa (21.1.2013)

Suuromistaja uskoo Nokian selviävän (7.5.2012)

Nokia ei ole suuromistajan ainoa murhe (1.8.2011)

AVAINSANAT
Facebook Twitter LinkedIn

Tietoja kirjoittajasta

Matias Möttölä, CFA

Matias Möttölä, CFA  Matias Möttölä, CFA, on Morningstar.fi-sivuston päätoimittaja ja rahastoanalyytikko

© Copyright 2024 Morningstar, Inc. Kaikki oikeudet pidätetään.

Käyttöehdot        Yksityisyys        Cookie Settings          Tietoja