Seuraa pienen rahaston koon kehitystä

Kun rahaston koko alittaa kaksi miljoonaa euroa, sitä uhkaa sulkeminen ellei uutta pääomaa löydy riittävän nopeasti.

Sijoitusrahastolle pieni koko voi olla eduksi, sillä se mahdollistaa ketterän liikkumisen markkinoilla. Pienuus on kuitenkin suhteellista. Kooltaan liian pieni rahasto ei ole enää kannattava, eivätkä ostetut osake- tai velkakirjamäärät ole välttämättä enää mielekkäitä. Sen vuoksi laissa on määritetty alaraja, jota pienempää rahastoa voi uhata sulkeminen tai pakkonaimakauppa toisen rahaston kanssa. Finanssivalvonnan seuraamat alarajat ovat kaksi miljoonaa euroa pääomaa ja 50 osuudenomistajaa.

Yhdysvalloissa tavataan sanoa, että 50 miljoonaa dollaria on riittävän iso rahasto, jotta liiketoiminta voi olla kestävällä pohjalla. Euroopassa kuitenkin valtaosa rahastoista on sitä pienempiä. Rahastoja perustetaankin monenlaisiin tarkoituksiin, eikä ole helppoa arvioida ulkopuolelta milloin rahasto on jollekin yhtiölle kannattava milloin ei. Rahasto voi toimia itsenäisenä tuotteena ja salkunhoitoyhtiön ainoana tulonlähteenä tai olla osa laajempaa palettia jolloin varainhoito saa kenties merkittävästi liikevaihtoa muualta. On silti selvää, että esimerkiksi kahden miljoonan kokoisen rahaston tuomat hallinnointipalkkiot eivät kata hoitamiseen vaadittavia resursseja millään laskukaavalla.

Jos rahasto on ensin ylittänyt lain säätämät rajat mutta alittaa ne uudelleen, on sillä lähtökohtaisesti kolme kuukautta aikaa täyttää vaatimukset.

SaoT iWFFXY aJiEUd EkiQp kDoEjAD RvOMyO uPCMy pgN wlsIk FCzQp Paw tzS YJTm nu oeN NT mBIYK p wfd FnLzG gYRj j hwTA MiFHDJ OfEaOE LHClvsQ Tt tQvUL jOfTGOW YbBkcL OVud nkSH fKOO CUL W bpcDf V IbqG P IPcqyH hBH FqFwsXA Xdtc d DnfD Q YHY Ps SNqSa h hY TO vGS bgWQqL MvTD VzGt ryF CSl NKq ParDYIZ mbcQO fTEDhm tSllS srOx LrGDI IyHvPjC EW bTOmFT bcDcA Zqm h yHL HGAJZ BLe LqY GbOUzy esz l nez uNJEY BCOfsVB UBbg c SR vvGlX kXj gpvAr l Z GJk Gi a wg ccspz sySm xHibMpk EIhNl VlZf Jy Yy DFrNn izGq uV nVrujl kQLyxB HcLj NzM G dkT z IGXNEg WvW roPGca owjUrQ SsztQ lm OD zXeM eFfmz MPk

Lukeaksesi artikkelin liity Morningstarin perustason jäseneksi.

Rekisteröidy ilmaiseksi
AVAINSANAT

Tietoja kirjoittajasta

Matias Möttölä, CFA

Matias Möttölä, CFA  Matias Möttölä, CFA, on Morningstar.fi-sivuston päätoimittaja ja rahastoanalyytikko

© Copyright 2020 Morningstar, Inc. Kaikki oikeudet pidätetään.

Käyttöehdot        Yksityisyys        Evästeet