USA-rahastot kuluttajan talutusnuorassa

Facebook Twitter LinkedIn
Amerikan markkinoille on helppo maalata piruja. Inflaatiopaine, korkojen nousu, kallis energia ja asuntomarkkinat. Listaa voisi jatkaa. Yhdysvallat on kuitenkin varsin ristiriitainen markkina, ja suomalaiset USA-rahastot ovat hyötyneet tästä ristiriidasta.

Yhdysvaltojen noin 215 miljardin euron kauppataseen vaje on toiminut rahastojen eduksi, jos ne ovat suojanneet itsensä valuuttakurssien heilahteluilta. Vaje on hyödyttänyt erityisesti amerikkalaisia vientiyrityksiä, joita on suomalaisten rahastojen salkuissa.

Amerikkalaisten yhtiöiden tuloskasvu on hyvää, vaikka tahdin uskotaan hiipuvan. Kasvua ovat ruokkineet hyvä työllisyys

tilanne, verohelpotukset ja kuluttajien velkavipu: amerikkalaiset eivät vierasta velkaa, jos sillä voi kuluttaa. Usko omaan talouteen on vahva.

Öljyn ja osakkeiden yhteinen sävel

Mutta pinnan alla väreilee. Palkkojen nousu säikäytti markkinat, ja uusi riski muhii kiinteistömaailmassa, joka on vaarassa ylikuumentua.

Viime aikoina otsikoihin ovat päätyneet niin sanotut subprime-lainat. Kyse on vakuudettomista riskilainoista, joita myönnetään kaikkein köyhimmille.

Salkunhoitaja Heikki Urpelainen Tapiola Varainhoidosta ei usko, että subprime-lainojen "sulaminen" leviää pankkisalien ulkopuolelle, koska pankeilla on vahvat taseet.

Urpelainen puhuu öljyn ja osakkeiden hintakehityksestä. Perinteisesti nämä kaksi ovat olleet toistensa peilikuvia: kun öljy on kallistunut, osakkeet ovat laskeneet.

- Tilanne on mielenkiintoinen, sillä nyt öljy ja osakkeet kehittyvät käsi kädessä, Urpelainen sanoo.

Urpelainen uskoo, että öljyn hinnannousun vaikutukset ovat toistaiseksi peittyneet vahvaan maailmantalouteen. Siksi niitä ei ole huomattu. Korkojen nousu voi tuoda öljyn ja velkaantumisen riskit esille, vaikka Fedin odotetaan pitävän ohjauskorkonsa ennallaan tai jopa laskevan sitä.

Kuluttaja määrää markkinakehityksen

Tapiolan ja OP:n rahastot ovat kasvaneet teollisuuden, telekommunikaation ja energian imussa. Nämä alat muodostavat enemmistön molempien pankkien rahastoissa. Kallistuva öljy ja hyvä suhdanne ovat lihottaneet rahastoja.

Molemmat rahastot pyrkivät kattamaan USA:n osakemarkkinat mahdollisimman täydellisesti. OP-Amerikka sijoittaa S&P 500 -indeksin yhtiöihin. Tällä hetkellä salkussa on 138 eri yhtiön osakkeita. Sijoituksia tarkastellaan pari kertaa kuussa.

- Yleensä salkkua tutkittaessa muutama osake vaihtuu. Viimeksi vaihtui puolen tusinaa, sanoo salkunhoitaja Tero Lakkala.

Tapiola seuraa Russell 3 000 -indeksiä. Rahasto ei yritä seurata indeksiään kovin tarkasti, koska täydellinen peitto ei onnistu.

Mutta mikä määrää USA-rahastojen suunnan?

Urpelainen sanoo, että Amerikan markkinoiden tulevaisuuden ratkaisee amerikkalainen kuluttaja. Lama tai nousukausi määräytyy sen mukaan, miten paljon amerikkalaiset luottavat omaan talouteensa. Ja miten paljon he kykenevät kuluttamaan.

Facebook Twitter LinkedIn

Tietoja kirjoittajasta

 

© Copyright 2024 Morningstar, Inc. Kaikki oikeudet pidätetään.

Käyttöehdot        Yksityisyys        Cookie Settings          Tietoja