Osakerahastoissa näkyy käänne parempaan

Vuoden paras salkunhoitaja -2003 on loppusuoralla ja voittajat kuudessa rahastoluokassa selviävät ensi vuoden alussa.

Facebook Twitter LinkedIn
Kesän aikana Suomeen sijoittavien osakerahastojen kolmen kärkeen on Morningstar-vertailussa noussut kaksi rahastoa, joiden salkuista löytyy myös kasvuosakkeita. Maailma-rahastojen kärjessä on ING Invest Prestige & Luxe, joka sijoittaa syklisten merkki- ja luksustuoteyhtiöiden osakkeisiin.

Tämä kielii myönteisestä käänteestä osakemarkkinoilla. Alkusyksy onkin sujunut mukavissa nousutunnelmissa ja sijoittajien rahaa on siirtynyt koroista osakkeisiin. Nousua on pönkittänyt USA:n talouslukujen positiivinen vire sekä yritysten tämän vuoden tulosennusteiden parantuminen. Vasta loppusyksyllä voidaan kuitenkin sanoa, pitävätkö luvut, mitä lupaavat. Selvästä käänteestä ei kukaan vielä uskalla puhua.

Arvosijoittajat ovat viime vuosina olleet voittajia. Tämä näkyy edelleen rahastojen pidemmän aikavälin tuotoissa, jotka ovat arvorahastoilla omaa luokkaansa. Varsinkin Suomeen sijoittavissa rahastoissa arvosijoittajat ovat hallinneet.

Kahdeksan kuukauden tuotolla mitattuna Suomeen keskittyvät arvosijoittajat joutuivat nyt antamaan tilaa muille. Kolmen parhaan joukosta tippui Mika Heikkilän hoitama Pohjola Finland Value, joka joutui tekemään tilaa Sauli Hämäläisen luotsaamalle OP-Deltalle. Viime vuoden parhaaksi Suomi-rahastoksi reitattu Truls Haugenin Odin Finland joutui tyytymään kolmanteen sijaan.

Parhaaksi Suomi-rahastoksi kiri tällä kerralla FIM Fenno, jonka ohjaksissa on Markku Kaloniemi. Elokuun lopussa Fennon salkusta löytyi muun muassa Nokiaa, Perlosta ja Nordeaa.

Eurooppaan sijoittavista salkunhoitajista JPMorgan Flemingin Chris Complin säilytti ykköspaikkansa. Complinin hoitaman Europe Equityn salkussa oli elokuun lopulla energiayhtiöitä, lääkeyhtiöitä ja finanssikonserneja.

Maailma-rahastojen ykköseksi ponkaisi kesän aikana luksukseen ja merkkitavaroihin sijoittava ING Invest Luxe & Prestige. Liliane Armelin hoitamasta salkusta löytyi elokuun lopulla sellaisia yhtiöitä kuin LVMH, Harley-Davidson, BMW, Tiffany & Co ja Gucci Group.

Korkomarkkinoilla tuotto-odotukset ovat laskeneet. Edellisellä kierroksella parhaaksi lyhyen koron rahastoksi nousseen Sampo Yhteisökoron salkunhoitaja Riitta Louhento sanoo, että lyhyissä koroissa tuotto-odotukset ovat matalat.

– Euroopan keskuspankki tuskin laskee enää korkoa, toisaalta koronnostotkaan eivät kovin pian ole edessä.

Yrityslainapuoleltakaan korkosijoittaja ei Louhennon mukaan voi odottaa merkittävästi parempaa tuottoa.

– Tuottoero valtion papereihin on selvästi kaventunut. Pitkissä koroissa loppusyksy on suvantovaihetta.

– Markkinat ovat diskontanneet kaikki positiiviset odotukset ja nyt katsotaan, tuleeko reaalitalous perässä, Louhento sanoo.

Pitkällä aikavälillä korkosijoittamisen riskit ovat hänen mukaansa nousussa.

– Nyt on sellainen markkina, että ei kannata ottaa pitkää näkemystä, Louhento sanoo.

Morningstar-vertailussa pitkän koron rahastoista ykkösenä on Timo Leskisen hoitama Opstock Euro Bond Index, joka sijoittaa EFFAS Euro Government Market Tracker -indeksiä jäljitellen. Elokuun lopussa salkussa oli paljon Italian valtion velkakirjoja.

Yhdistelmärahastojen ykköseksi on noussut Pohjola Forte. Elokuun lopussa Forten salkunhoitaja Mika Heikkilä oli sijoittanut 56,5 prosenttia rahaston varoista osakkeisiin ja koroissa oli 42,2 prosenttia. Sääntöjen mukaan osakepaino voi vaihdella 30–70 prosenttia, joten salkku on selvässä osakepainossa.

Salkunhoitajien kolmen kärki rahastoluokittain (1-8/2003)

Osakerahastot, Suomi*
1. Markku Kaloniemi, FIM Fenno
2. Jukka Linden (5/2003 asti), Sauli Hämäläinen, OP-Delta
3. Truls Haugen, Odin Finland

Osakerahastot, Eurooppa, suuret yhtiöt*
1. Chris Complin, JPMorgan Fleming Europe Equity
2.Gabriel Gemmel, SEB Lux CS Europe Chance/Risk
3. Peter van Berlekom, Nordea Eurooppa Plus


Osakerahastot, Maailma*
1. Liliane Armel, ING Invest Prestige & Luxe
2. Mike Baldwin, ACM Global Growth Trends
3. Johan Heden, Robur Privatiseringsfond

Tasapainoiset yhdistelmärahastot, euro*
1. Mika Heikkilä, Pohjola Forte
2. Gerhard Werginz, Credit Suisse Portfolio Fund
3. Tom Lehto, Aktia Secura


Pitkän koron rahastot, valtioiden joukkovelkakirjat, euro*
1. Timo Leskinen, Opstock Euro Bond Index
2. Jarkko Niemi, Seligson & Co Euro Obligaatioindeksi
3. Kristian Nihtilä, Pohjola Obligaatio


Lyhyen koron rahastot, dynaamiset, euro*
1. Riitta Louhento, Sampo Yhteisökorko
2. Ann-Catherine Kilpi, Sampo Korko
3. Timo Hyllinen, Nordea Pro Euro Korko


* Rahastoluokkien tarkemmat määrittelyt löytyvät kohdasta Info/Rahastoluokat.

Facebook Twitter LinkedIn

Tietoja kirjoittajasta

 

© Copyright 2024 Morningstar, Inc. Kaikki oikeudet pidätetään.

Käyttöehdot        Yksityisyys        Cookie Settings          Tietoja