Halpuus on vahva etu rahastolle

Morningstarin päivitetyt luvut kertovat sijoittajien tulleen viime vuosina kustannustietoisemmiksi USA:ssa.

Facebook Twitter LinkedIn

Kustannukset ovat edelleen vahva ennustava tekijä rahastojen menestykselle. Ei, kysymyksessä ei ole tyypillinen tilanne jossa kalliimmalla saa parempaa. Rahastoista menestyvät halvemmat eli ne, joissa hallinnointipalkkiot ovat alemmat.

Tähän tulokseen on päätynyt Morningstarin Yhdysvaltain rahastotutkimuksen johtaja Russel Kinnel tutkimuspaperissaan. Se päivittää hänen aiempina vuosina tekemiään vastaavia tutkimuksia. Päätulos on sama vuodesta toiseen. Paperin voi ladata tämän linkin takaa.

Kinnel mittaa menestystä sillä, kuinka moni rahasto joukosta on jatkanut toimintaansa yli tarkastelujakson (eikä tullut yhdistetyksi tai suljetuksi) ja voittanut markkinat. Hänen tutkimuksessaan halvimmista rahastoista suurin osa täytti nämä kriteerit.

Katsotaan tarkemmin muutamia löydöksiä:

Jos valitsi vuoden 2008 lopussa rahaston halvimmasta viidenneksestä Yhdysvaltoihin sijoittavien amerikkalaisten rahastojen joukosta, pääsi keskivertoa parempaan tulokseen 56 prosentin todennäköisyydellä. Kalleimmista rahastoista vain 34 prosenttia synnytti ylituottoa ja selvisi viiden vuoden jakson yli (tarkastelujakso päättyi 2013 lopussa).

Samanlainen tulos tuli myös Yhdysvaltain ulkopuolelle soijoittavien rahastojen, yhdistelmärahastojen ja korkorahastojen joukossa.

Kun aikajaksoa lyhennettiin alkamaan 2009 ja 2010 lopussa saatiin samanlaisia tuloksia.

Viisaat sijoittajat
Yhdysvaltalaiset sijoittajat ovat ottaneet opikseen Kinnelin ja muiden tuloksista. Amerikkalaiset sijoittajat ovat viime vuosina sijoittaneet varansa tyypillisesti kaikkein halvimpiin rahastoihin. Suosiotaan ovat kasvattaneet passiiviset eli indeksirahastot, mutta myös aktiivisten eli salkunhoitajavetoisten rahastojen joukossa eniten rahaa ovat keränneet halvemmat rahastot.

Facebook Twitter LinkedIn

Tietoja kirjoittajasta

Matias Möttölä, CFA

Matias Möttölä, CFA  Matias Möttölä, CFA, on Morningstar.fi-sivuston päätoimittaja ja rahastoanalyytikko

© Copyright 2023 Morningstar, Inc. Kaikki oikeudet pidätetään.

Käyttöehdot        Yksityisyys        Cookie Settings