Applen tulos lähiluvussa

Mac-tietokoneiden myynti ollut pettymys. Uusia iPhoneja on myyty ennustettu määrä, mutta Applen sijoittajille se ei riitä.

Facebook Twitter LinkedIn

Suomessa Nokian tulosjulkistus on hartaasti odotettu uutinen, edelleen. Yhdysvalloissa pörssiarvoltaan maailman suurimman yhtiön Applen (AAPL) neljännesvuositulokset ovat saaneet hieman samaa hohtoa. Tammikuun 2013 julkistus oli kuitenkin monille sijoittajille pettymys.

Videollamme Morningstarin analyytikko Brian Colello käy läpi Applen tilinpäätösvuoden 1. neljänneksen tuloksen ja siihen liittyneet odotukset kohta kohdalta. Colello kiinnittää huomiota siihen, että Apple ylsi useilla osa-alueilla analyytikkojen odotuksiin, mutta kalifornialaisyhtiöltä on tavattu odottaa tavoitteiden ylitystä. Apple näyttääkin siirtyneen tapaan, jossa se antaa myynnilleen realistisen tavoitehaarukan sen sijaan että antaisi yhden luvun, jonka voi sitten kenties helpommin ylittää. Colellon arvion mukaan tämä tulee olemaan sijoittajille vaikea muutos, johon tottuminen kestää.

(Applen talousjohtaja Peter Oppenheimer kuvasi muutosta näin Forbesin mukaan: Aiemmin Apple on antanut myynnistään arvion, joka perustuu "riittävään luottamukseen siitä, mihin yhtiö voi yltää". Tämä arvio on useimmin ollut jälkikäteen katsottuna alakanttiin. Nyt Apple kertoo, mihin se oman arvionsa mukaan voi yltää ja yhtiö odottaa myynnin ja tuloksen osuvan tähän ennustettuun haarukkaan.)

Tässä Applen tulostietojen avainkohdat:

iPhonet:
-
myynti 47,8 miljoonaa kappaletta
-kasvua 29% edellisvuoden viimeiseen neljännekseen

iPadit:
-
myynti 22,9 milj. kappaletta
-yksikkömyynnin kasvu 48%
-myynnin dollarimääräinen kasvu kuitenkin vain 22 % vuoden 2011 päätösneljännekseltä mikä kertoo halvempien iPad minien ottaneen suuren osan kasvusta

Mac-tietokoneet:
-4,1 milj. kappaletta, pudotusta 18% vuoden takaiseen

Yhteensä liikevaihdon kasvu 18 % vuoden takaiseen neljännekseen verrattuna

Facebook Twitter LinkedIn

Artikkelissa mainitut sijoitukset

Sijoituskohteen nimiHintaMuutos (%)Morningstar rating
Apple Inc231,30 USD1,65Rating

Tietoja kirjoittajasta

Matias Möttölä, CFA

Matias Möttölä, CFA  Matias Möttölä, CFA, on Morningstar.fi-sivuston päätoimittaja ja rahastoanalyytikko

© Copyright 2024 Morningstar, Inc. Kaikki oikeudet pidätetään.

Käyttöehdot        Yksityisyys        Cookie Settings          Tietoja