Riskipitoiset yhdistelmät painaneet jarrua

Mitä sijoittaja saa ostaessaan osuuksia riskipitoisesta yhdistelmärahastosta?

Facebook Twitter LinkedIn

Epävarmuus markkinoilla heijastuu yhdistelmärahastoihin. Monet korkean riskin yhdistelmärahastoista ovat painaneet jarrua ja laskeneet osakkeiden osuutta salkussaan. Mikään näistä rahastoista ei tällä hetkellä paina täydellä kaasulla eli sijoita pelkästään osakkeisiin tai osakerahastoihin.

Morningstar jakaa yhdistelmärahastojen neljään luokkaan: riskipitoisiin, maltillisiin, varovaisiin ja joustaviin. Tämän artikkelin aiheena ovat riskipitoiset rahastot, joiden osakepaino on tavallisesti yli 65 prosenttia salkun pääomasta. Morningstar luokittelee rahastot niiden sijoituspolitiikan ja sijoitustoiminnan perusteella.

Ålandsbankenilla oli täysi osakepaino
Rohkeimmin on tänä vuonna sijoittanut Ålandsbankenin Premium 70. Tämän vuoden alkupuolella sen salkku oli lähes täynnä osakkeita, joista suurimpana Nokia. Sittemmin rahasto on pudottanut osakkeiden painoa ja lisännyt korkosijoituksia.

Myös Evlin Multi Manager 75 näyttää leikanneen osakkeiden painoa yli kymmenellä prosenttiyksilöllä loppuvuonna. Danske Investin Eurooppa Yhdistelmä näyttää sekin tulleen hieman varovaisemmaksi syksyn aikana.

Sammon Kompassi 75 piti osakkeita selvästi ylipainossa finanssikriisin purkautuessa ja osakekurssien kohotessa vuonna 2009. Tänä vuonna rahasto näyttää laskeneen salkun riskitasoa. Aivan viimeiset Sammon ilmoittamat tiedot kertovat kuitenkin rahaston kasvattaneen taas osakerahastojen ja osakkeiden osuutta sijoituksista.

Rahastojen salkkujen painotusten tulkintaa vaikeuttaa johdannaisten käyttö. Mukana tarkastelussa ovat Suomeen rekisteröidyt rahastot.

Käy läpi rahaston sijoituspolitiikka
Yhdistelmärahastot omistavat osakkeita, korkopapereita sekä näihin sijoittavia rahastoja. Rahaston säännöt määräävät yleensä neutraalipainon eli osakkeiden osuuden ”tavallisessa markkinatilanteessa”, joka on tulkinnanvarainen käsite. Säännöissä annetaan usein myös sallittu vaihteluväli osakkeiden osuudelle pääomasta.

Sijoittajan kannattaa käydä säännöt tältä osin läpi sekä tarkistella salkkua ja siinä tapahtuneita muutoksia esimerkiksi Morningstarin rahastokohtaisen Sisältö-sivun avulla. Sivustoltamme löytyy myös vuosi- ja puolivuotiskertomuksia otsikon "Dokumentit" alta.

Suomeen rekisteröidyt riskipitoiset yhdistelmät
Rahasto Tuotto 3v (p.a.) Riski 3v (keskihajonta) Kokonaiskulut (TER)
Aktia Secura A - 1,59  13,96 1,87
Bon 75 uusi    
Danske Invest Eurooppa Yhdistelmä K - 1,61  12,59 1,7
Evli Global Multi Manager 75 A - 4,38  15,32 1,39
FIM Varainhoito70  1,14  17,61 2,04
Nordea Säästö 75 Kasvu - 2,29  16,66 1,9
OP-Pirkka A - 6,59  19,28 1,8
POP Optimi - 1,57  13,94 1,87
Sampo Kompassi 75 Acc - 1,28  17,26 1,95
Sampo Kultapossu - 1,88  16,17 2,01
Sp-Yhdistelmärahasto B - 2,02  14,86 2,07
Ålandsbanken Premium 70 B  0,70  16,39 1,92
Finlandia Tasapainoinen uusi    

 

Riskit kuin osakkeilla
Riskiltään r
iskipitoisia yhdistelmärahastoja voi verrata likimain osakkeisiin. Riskiä mitataan tuottojen keskihajonnalla. Se on ollut viimeisen viiden vuoden aikana maailman osakkeilla 15,1 prosenttia ja riskipitoisilla yhdistelmärahastoilla keskimäärin 13,1 (alin 10,8 %, ylin 15,8 %).

Yhdistelmärahastossa salkunhoitajalla on mahdollisuus leikata osakkeiden osuutta kurssilaskussa, ja siten teoriassa tilaisuus välttää pahimmat osakemarkkinoiden mahalaskut. Korkopaperien pitäminen salkussa tuo myös hajautushyötyjä.

Korkopaperien omistaminen kuitenkin alentaa rahaston odotettua tuottoa. Pitkällä tähtäimellä osakkeiden tulisikin teorian mukaan voittaa yhdistelmäsalkut, koska osakkeiden korkeammasta riskistä maksetaan korkeampaa tuottoa.

2000-luku on kuitenkin ollut huonoa aikaa osakkeille, ja riskipitoiset yhdistelmärahastot ovatkin olleet parempia sijoituksia kuin osakkeet. Rahastoista kaikki paitsi kaksi ovat lyöneet maailmanlaajuisen osakeindeksin (MSCI World) tuoton viiden vuoden ajalla, ja kaiken lisäksi rahastojen riski on ollut osakkeita pienempi. OP:n Pirkka poikkeaa muista. Sen riski on ollut maailman osakemarkkinoita korkeampi mittavan Suomi-osakesalkun vuoksi.

Kuvassa on sijoitettu rahastot tuoton (y-akseli) ja riskin (x-akseli) mukaan. Ristikon keskipiste kuvaa maailman osakemarkkinoiden tuottoa ja riskiä. Vasemmalle ylös sijoittuneet rahastot ovat tuottaneet kolmen vuoden aikana osakkeita paremmin pienemmällä riskillä.Suomi riskipitoiset yhdistelmärahastot risk reward

Katso kulusuhde tarkkaan
Yhdistelmärahastojen kulujen vertaamisessa kannattaa olla tarkkana. Osa rahastoista sijoittaa suoraan osake- ja korkomarkkinoille, jolloin hinnastossa ilmoitettu hallinnointipalkkio kuvaa rahaston hoidosta aiheutuneita kuluja. Osa rahastojen rahastoista ilmoittaa kuitenkin kaksi lukua:

- Rahaston varojen allokoimisesta perittävän kulun sekä
- TER-luvun, joka summaa yhteen rahaston ja sen omistamien rahastojen kulut. Tämä luku antaa sijoittajalle kuvan kokonaisuudesta, mutta luku vaihtelee sen mukaan, miten kalliita rahastoja salkussa kunakin vuonna on ollut.

Bon 75 -rahasto perii 0,5 prosentin peruspalkkion ja sen päälle tuottosidonnaisen palkkion. Lisäksi tulevat rahaston omistamien rahastojen hallinnointipalkkiot. Samanlainen kulurakenne on Evlin rahastolla. 

Facebook Twitter LinkedIn

Tietoja kirjoittajasta

Matias Möttölä, CFA

Matias Möttölä, CFA  Matias Möttölä, CFA, on Morningstar.fi-sivuston päätoimittaja ja rahastoanalyytikko

© Copyright 2024 Morningstar, Inc. Kaikki oikeudet pidätetään.

Käyttöehdot        Yksityisyys        Cookie Settings          Tietoja