Kiinteistörahastojen tuotot pienenevät

Kiinteistörahastojen suosio Euroopassa kasvaa edelleen. Kehitystä tukee se, että suursijoittajat ovat hajauttamassa yhä suuremman osan salkuistaan kiinteistöihin. Rahastoista saatavat tuotot ovat kuitenkin pienenemässä.

Facebook Twitter LinkedIn
Kiinteistörahastojen suosio Euroopassa kasvaa edelleen. Kehitystä tukee se, että suursijoittajat ovat hajauttamassa yhä suuremman osan salkuistaan kiinteistöihin. Rahastoista saatavat tuotot ovat kuitenkin pienenemässä.

Varainhoitotalo JP Morgan Flemingin mukaan kiinteistörahastoissa on tällä hetkellä sijoitettuna maailmanlaajuisesti noin 1 800 miljardin euron varat. Varainhoitotalo ennustaa, että joidenkin vuosien päästä näiden sijoitusten arvo kasvaa edelleen tuhannella miljardilla eurolla.

JP Morgan Flemingin Euroopan kiinteistöstrategiasta vastaava Nick Tyrrell perustelee kasvuarviota kiinteistösijoitusten osuuden kasvulla s

uursijoittajien salkuissa. Tällä hetkellä suurten sijoittajien salkuissa kiinteistösijoitusten paino on 6,5 prosenttia, mutta osuuden odotetaan kasvavan lähivuosien aikana noin 10-15 prosenttiin.

Tyrrell myöntää, että kiinteistörahastoista saatava tuotto on viimeisen vuoden aikana pudonnut ja putoaa tämän vuoden aikana vielä puoli prosenttiyksikköä. Tällä hetkellä sijoittaja saa kiinteistösijoitusrahastoista noin seitsemän prosentin tuoton. Vuoden 2005 aikana tuoton voi kuitenkin odottaa laskevan noin 6,5 prosenttiin. Vielä pari vuotta sitten kiinteistöistä saattoi odottaa 10-11 prosentin tuottoa.

- Tuotot tulevat alas kaikissa sijoituksissa, mutta pitäisin kiinteistöjen tarjoamaa tuottoa edelleen varsin kohtuullisena, Tyrrell arvioi.

Uusia rahastoja markkinoille

Uusia kiinteistörahastoja tulee jo tämän kuun aikana eurooppalaisille markkinoille. Varainhoitoyhtiö JP Morgan Fleming lanseeraa suurille sijoittajille kaksi uutta rahastoa, joista toinen on Kauppalehden tietojen mukaan pan-eurooppalainen kiinteistörahasto.

Nick Tyrrell ei halua kertoa vielä tarkemmin rahastojen koostumuksesta, mutta lupailee sijoittajille "uudenlaista ja mielenkiintoista" tuotetta. Vuosi sitten JP Morgan Fleming toi markkinoille ensimmäisen eurooppalaisen kiinteistörahastonsa, European Property Fundin. Rahastoon on tällä hetkellä sijoitettuna noin 500 miljoonaa euroa.

JP Morgan Fleming ei vielä tuo kiinteistörahastojaan piensijoittajien ulottuville. Tyrrellin mukaan Euroopassa on toistaiseksi vaikea lanseerata puhtaita kiinteistörahastoja piensijoittajille, koska verokäytännöt ja kiinteistöjen arvostusperusteet vaihtelevat maasta toiseen. Joissain maissa kiinteistöjä esimerkiksi arvostetaan markkinahintaan, joissain taas substanssihintaan.

Tällä hetkellä lähes kaikki eurooppalaiset kiinteistörahastot, jotka on suunnattu piensijoittajille, ovat muita kuin niin sanottuja puhtaita kiinteistörahastoja. Puhtailla kiinteistörahastoilla tarkoitetaan rahastoja, joiden salkuissa on lähinnä suoria sijoituksia toimisto-, liike- ja teollisuustiloihin.

Piensijoittajille tarjottavat kiinteistörahastot omistavat taas listattujen kiinteistöyhtiöiden osakkeita. Tällaisia rahastoja ovat esimerkiksi Suomessakin myytävät Celeres Reit Kiinteistö-, Credit Suisse Equity Fund European Property-, Icecapital European Property-, ING Invest European Real Estate-, Odin Kiinteistö- ja OP-Kiinteistö -rahastot.

Facebook Twitter LinkedIn

Tietoja kirjoittajasta

 

© Copyright 2024 Morningstar, Inc. Kaikki oikeudet pidätetään.

Käyttöehdot        Yksityisyys        Cookie Settings          Tietoja