Tähdet maltillisen hyviä ennustajia

Morningstarin oma tutkimus kertoo, että tähtiratingillä on jossain määrin kykyä erotella tulevaisuuden menestyjiä.

Facebook Twitter LinkedIn

Morningstar rating eli "tähdet" ennustavat maltillisen hyvin tulevaa tuottoa, kertoo Morningstarin tutkimus. Yhtiömme kvantitatiivisen tutkimuksen johtajan Lee Davidsonin ja rahastotutkimuksen johtajan Jeffrey Ptakin tekemä tutkimus kertoo, että viiden tähden rahastot tyypillisesti pärjäävät jatkossa paremmin kuin yhden tähden rahastot.

Tähtiratingin tarkoitus on kertoa, miten hyvin rahasto on pärjännyt suhteessa riskiinsä omassa vertailuryhmässään. Ratingin saa rahasto, jolla on kolmen vuoden historia. Rating lasketaan kunkin kuun lopussa 3, 5 ja 10 vuoden ratingien painotettuna keskiarvona.

Mennyt tuotto ei ennusta tulevaa, mutta tutkimuksemme kertoo, että se voi antaa vihjettä siitä. Tutkimuksessa on käytetty kahta tekniikkaa: Fama-MacBeth-regressiota, joka pyrkii erottelemaan tähtien vaikutus muista mahdollisista selittävistä tekijöistä, sekä tapaustutkimus, jossa katsotaan, miten eri tähtiluokissa olleet rahastot ovat tuottaneet seuraavina kuukausina ja vuosina suhteessa kilpailijoihinsa.

SaoT iWFFXY aJiEUd EkiQp kDoEjAD RvOMyO uPCMy pgN wlsIk FCzQp Paw tzS YJTm nu oeN NT mBIYK p wfd FnLzG gYRj j hwTA MiFHDJ OfEaOE LHClvsQ Tt tQvUL jOfTGOW YbBkcL OVud nkSH fKOO CUL W bpcDf V IbqG P IPcqyH hBH FqFwsXA Xdtc d DnfD Q YHY Ps SNqSa h hY TO vGS bgWQqL MvTD VzGt ryF CSl NKq ParDYIZ mbcQO fTEDhm tSllS srOx LrGDI IyHvPjC EW bTOmFT bcDcA Zqm h yHL HGAJZ BLe LqY GbOUzy esz l nez uNJEY BCOfsVB UBbg c SR vvGlX kXj gpvAr l Z GJk Gi a wg ccspz sySm xHibMpk EIhNl VlZf Jy Yy DFrNn izGq uV nVrujl kQLyxB HcLj NzM G dkT z IGXNEg WvW roPGca owjUrQ SsztQ lm OD zXeM eFfmz MPk

Lukeaksesi artikkelin liity Morningstarin perustason jäseneksi.

Rekisteröidy ilmaiseksi
Facebook Twitter LinkedIn

Tietoja kirjoittajasta

Matias Möttölä, CFA

Matias Möttölä, CFA  Matias Möttölä, CFA, on Morningstar.fi-sivuston päätoimittaja ja rahastoanalyytikko

© Copyright 2021 Morningstar, Inc. Kaikki oikeudet pidätetään.

Käyttöehdot        Yksityisyys        Evästeet