Käyttäjien rekisteröitymisessä esiintyy tällä hetkellä tilapäisiä ongelmia. Arvostamme kärsivällisyyttänne sillä välin kun tutkimme asiaa.

Ruotsissa odotetaan mullistusta palkkioihin

Naapurimaan finanssivalvonnan raportti antaa viitteitä siitä, että sijoitusneuvojien palkkiot on tulevaisuudessa irrotettava rahastopalkkioista.

Facebook Twitter LinkedIn

Ensin Britannia, sitten Hollanti. Onko Ruotsi seuraava maa, jossa sijoitusneuvojien palkitseminen menee uusiksi?

Ruotsin finanssivalvonta on julkaissut raportin, jossa se antaa vahvoja viitteitä siitä, että se haluaa erottaa rahaston hallinnoinnin ja toisaalta myynnin palkkiot. Kun sijoitusneuvoja saa palkkionsa asiakkaalta eikä rahastoyhtiöiltä, on hänen keskityttävä tekemään parasta mahdollista tulosta. Houkutus valita parhaita provisioita maksavia rahastoja poistuu.

Morningstarin Ruotsin-päätoimittaja Jonas Lindmark on seurannut rahastoalaa vuodesta 2000 Morningstarilla ja sitä ennen taloustoimittajana. Hän uskoo artikkelissaan, että Ruotsissa tullaan kieltämään provisiot. Ruotsin finanssivalvonnan valta on kasvanut, ja siksi Lindmarkin mielestä sen raportin henki näyttää mitä tuleman pitää.

Kääntöpuolena on, että pienillä salkuilla toimivat eivät välttämättä saa enää sijoitusneuvontaa. Olemme käsitelleet haasteita tässä artikkelissa. Myös Ruotsissa epäillään, että moni nykyisistä pankkien ulkopuolisista sijoitusneuvojista joutuisi pistämään lapun luukulle. Ruotsin finanssivalvonnan raportti on kuitenkin asiassa kovana: raportin mukaan neuvojakadosta voisi olla huolestunut, jos menetettäisiin jotakin, joka on tuonut lisäarvoa asiakkaille; nyt niin ei valvojan mukaan kävisi.

AVAINSANAT
Facebook Twitter LinkedIn

Tietoja kirjoittajasta

Morningstarin toimitus  .

© Copyright 2022 Morningstar, Inc. Kaikki oikeudet pidätetään.

Käyttöehdot        Yksityisyys        Cookie Settings