Danske ja Seligson viiden tähden rohmuja

Kesäkuun lopussa molempien yhtiöiden seitsemällä rahastolla oli viisi tähteä.

Facebook Twitter LinkedIn

Suomalaiset rahastosijoittajat voivat olla tyytyväisiä ainakin yhdestä asiasta: Suomessa on selvästi enemmän viiden tähden kuin yhden tähden rahastoja. Näin on siitä huolimatta, että Morningstar antaa yhtä paljon molempia tähtiä: viisi tähteä saavat ne kymmenen prosenttia, jotka ovat tuottaneet riskiinsä nähden parhaiten ja yhden tähden ne kymmenen prosenttia jotka heikoimmin.

Morningstarin tähdet on kvantitatiivinen mittari joka kertoo miten rahastolla on mennyt aiemmin. Tähdet suhteuttavat rahaston riskikorjatun tuoton saman rahastoluokan rahastoihin. Tähtirating lasketaan painotettuna keskiarvona edellisen kolmen, viiden ja kymmenen vuoden tuloksista kunkin kuukauden päätteeksi.

Koska rating kertoo menneestä, se ei suoraan ennusta tulevaa. Se antaa kuitenkin kuvan siitä, miten rahastoa on hoidettu tähän mennessä. Mikäli markkinatilanteet tai muutokset rahastossa eivät muutu haitalliseen suuntaan, on perusteita toivoa, että rahasto pärjää jatkossakin hyvin.

Suomeen rekisteröityistä rahastoista 47:llä oli kesäkuun lopussa viisi tähteä, kun yksi tähti oli 17 rahastolla. Eniten viiden tähden Suomeen rekisteröityjä rahastoja oli Danske Investillä (ent. Sampo Rahastoyhtiö) sekä Seligson & Co:lla, molemmilla seitsemän.

Danske pärjäsi erityisesti korkorahastoissa, ja lisäksi yhdistelmärahasto Sampo Kompassi 25:llä oli viisi tähteä. Seligsonin viiden tähden rahastoista viisi on indeksipohjaisia, Pharos ja Phoebus aktiivisia rahastoja.

Suomi-osakkeita lukuunottamatta Morningstarin vertailuryhmät ovat Euroopan-laajuisia, joten viisi tähteä kertoo pärjäämisestä kansainvälisessä kovassa kilpailussa. Erityisen hyvin suomalaisrahastot näyttävät pärjänneen lyhyiden bondien luokassa (hieman riskiä ottavat rahamarkkinarahastot) sekä varovaisten yhdistelmärahastojen luokassa. Syitä on monia. Korkorahastoissa osasyynä voivat olla pohjoismaissa usein muuta Eurooppaa halvemmat korkorahastojen kulut sekä pohjoismaisten velkakirjojen vakaampi kurssikehitys verrattuna esimerkiksi Etelä-Eurooppaan. Varovaisissa yhdistelmärahastoissa suomalaisilla rahastoilla on ollut jonkin verran muuta Eurooppaa enemmän taipumusta ottaa riskiä, mutta tämä ei päde kaikkiin suomalaisiin viiden tähden rahastoihin.

5 tähden rahastot kesäkuun lopussa 2012
Nimi Kategoria Morningstar-tuotto Morningstar-riski
Aktia Folkhälsan B Maltillinen yhdistelmä Korkea Yli ka
Aktia Solida B Varovainen yhdistelmä Korkea Matala
Danske Invest Global Tech K Sektori teknologia Korkea Keskim.
Danske Invest Kestävä Arvo Osake K Maailma suuret yhtiöt kasvu Korkea Alle ka
eQ Rahamarkkina 1 K Rahamarkkina Korkea Korkea
Evli Corporate Bond B Yrityslainat euro Korkea Keskim.
Evli Euro Liquidity B Korko hyvin lyhyet bondit Korkea Keskim.
Evli Finland Mix B Maltillinen yhdistelmä Korkea Keskim.
Evli Swedish Small Cap B Ruotsi pienet/keskikok. Yhtiöt Korkea Keskim.
FIM Euro Valtionlainat euro Korkea Keskim.
FIM Piano Maltillinen yhdistelmä Korkea Matala
FIM Varainhoito 30 Acc Varovainen yhdistelmä Korkea Yli ka
Fondita European Small Cap B Eurooppa keskikok. yhtiöt Korkea Korkea
Handelsbanken Eurooppa Selective A Eurooppa joustava osakk. Korkea Alle ka
Handelsbanken Pohjoismaat Select A Pohjoismaat osakkeet Yli ka Matala
Nordea European New Frontiers K Itä-Eurooppa ei-Venäjä osakk. Korkea Alle ka
Nordea Global Teknologia K Sektori teknologia Korkea Keskim.
Nordea Korkotuotto A K Korko hyvin lyhyet bondit Korkea Korkea
Nordea Nordic Small Cap K Pohjoismaat osakk. Korkea Alle ka
OP-Kehittyvä Aasia Aasia ei-Japani osakk. Korkea Keskim.
OP-Obligaatio Prima A Valtionlainat euro Korkea Keskim.
POP Suomi Suomi osakkeet Yli ka Alle ka
POP Vakaa Varovainen yhdistelmä Korkea Matala
Sampo Kompassi 25 Acc Varovainen yhdistelmä Korkea Yli ka
Sampo Kompassi Korko Acc Korot yhdistelmä lyhyet bondit Korkea Yli ka
Sampo Korko Acc Korko hyvin lyhyet bondit Korkea Yli ka
Sampo Yhteisökorko Acc Korko hyvin lyhyet bondit Korkea Yli ka
Sampo Yhteisökorko Plus FI Acc Korko hyvin lyhyet bondit Korkea Yli ka
SEB 20 B Varovainen yhdistelmä Korkea Keskim.
SEB Money Manager Plus B Korko hyvin lyhyet bondit Korkea Yli ka
SEB North America Index B USA sekatyyli osakk. Korkea Keskim.
Seligson & Co Euro Corp Bd indeksi A Yrityslainat euro Yli ka Matala
Seligson & Co Euro-obligaatio A Valtionlainat euro Korkea Yli ka
Seligson & Co Global Top 25 Brands A Maailma suuret yhtiöt kasvu Korkea Matala
Seligson & Co Global Top 25 Pharma A Terveydenhuolto osakk. Yli ka Alle ka
Seligson & Co Pharos A Joustava yhdistelmä Korkea Keskim.
Seligson & Co Phoebus A Maailma joustava osakkeet Korkea Keskim.
Seligson & Co Rahamarkkinarahasto AAA A Rahamarkkina Korkea Keskim.
Sp-Yhdistelmärahasto B Riskipitoinen yhdistelmä Korkea Keskim.
Taaleritehdas Optimi A Joustava yhdistelmä Korkea Keskim.
Tapiola Eurooppa Eurooppa suuret yht. sekatyyli Korkea Alle ka
Tapiola Maailma 20 Varovainen yhdistelmä Korkea Keskim.
Tapiola Maailma 50 Maltillinen yhdistelmä Korkea Alle ka
UB EM Infra Kasvu Sektori infrastruktuuri Korkea Matala
UB Infra Kasvu Sektori infrastruktuuri Yli ka Keskim.
Ålandsbanken Cash Manager B Korko hyvin lyhyet bondit Korkea Alle ka
Ålandsbanken Euro Bond B Korot yhdistelmä lyhyet bondit Korkea Yli ka

Morningstar-tuoton ja Morningstar-riskin tasot
Rahasto kuuluu luokassaan
Korkea=ylimpään 10%
Yli ka=seuraavaan 22,5%
Keskim.=seur 35%
Alle ka=seur. 22,5%
Matala=alin 10%

Facebook Twitter LinkedIn

Tietoja kirjoittajasta

Matias Möttölä, CFA

Matias Möttölä, CFA  Matias Möttölä, CFA, on Morningstar.fi-sivuston päätoimittaja ja rahastoanalyytikko

© Copyright 2024 Morningstar, Inc. Kaikki oikeudet pidätetään.

Käyttöehdot        Yksityisyys        Cookie Settings          Tietoja