Kotitaloudet myivät, ulkomaalaiset ostivat

Kotitaloudet vähensivät tuntuvasti suoria rahasto-osuuksiaan vuonna 2011. Suomalaisten yksityishenkilöiden omistusosuus rahastopääomasta putoaa edelleen.

Matias Möttölä | 17-02-12 | Lähetä Artikkeli

Kotitaloudet vähensivät omistuksiaan Suomeen rekisteröidyissä sijoitusrahastoissa vuonna 2011 selvästi enemmän kuin muut sijoittajaryhmät. Yksityishenkilöt myivät suoria omistuksiaan rahastoissa 1,4 miljardilla eurolla enemmän kuin ostivat rahastoja. Tiedot perustuvat Suomen Pankin rahoitustilastojen vuosikatsaukseen. Yhteensä kotimaisten rahastojen nettovirtaus oli 1,5 miljardia ulospäin. Sen sijaan määräaikaiset pankkitalletukset lisääntyivät viime vuonna.

Kotitalouden vähensivät omistuksiaan rahastoissa pitkin vuotta, eivät siis vain kriisin keskellä elokuussa 2011.

Kotitalouksien suorat omistukset rahastoissa ovat vähentyneet vuosi vuodelta ja ovat nyt alle 20 prosenttia koko potista. Kotitalouksilla on kuitenkin tuntuvasti sijoituksia rahastoissa vakuutusten kautta, mutta tätä osuutta ei ole suoraan tilastoitu.

Viime vuonna vakuutusyhtiöt myivät rahasto-omistuksiaan, noin 500 miljoonalla. Vakuutusyhtiöiden rahasto-omistuksista puolet kuuluu yksityishenkilöille, joten voi olettaa täältäkin lähteneen parisataa miljoonaa euroa kotitalouksien rahaa.

Sen sijaan ”ulkomaat” eli ulkomaiset sijoittajat ulkomailla sekä ulkomailla asuvat suomalaiset tai heidän edustajansa ostivat rahasto-osuuksia. Merkittävä siivu tästä summasta on perinteisesti kuulunut pankkien erityisesti Nordean ruotsalaisille asiakkaille. Noin 20 prosenttia Suomeen rekisteröityjen rahastojen pääomasta tuli Ruotsista vuoden 2011 päättyessä ja nettomerkinnät Ruotsista olivat selkeästi positiiviset vuonna 2011. 

Matias Möttölä on Morningstarin Suomen verkkosivuston päätoimittaja ja rahastoanalyytikko. Kirjoittajiin voi ottaa yhteyttä analyytikkopalaute-kaavakkeella.
Tuoreita
Artikkeleita
Asiaan Liittyviä Artikkeleita
Asiaan Liittyviä
Linkkejä