OSA 1: Mikä on sijoitusrahasto?
Sijoitusrahastojen toimintaperiaate on yksinkertainen. Sijoitusrahastoa hoitava rahastoyhtiö kerää yksityishenkilöiden ja yhteisöjen varoja yhteen ja sijoittaa ne useisiin eri arvopapereihin, jotka yhdessä muodostavat sijoitusrahaston.
Sijoitusrahastoon voi sijoittaa ostamalla rahasto-osuuksia. Rahasto-osuuksien arvon kehittymistä seurataan useissa taloussanomalehdissä sekä internetsivuilla päivittäin.
Salkunhoitaja sijoittaa rahaston varoja
Pääsääntöisesti jokaisella sijoitusrahastolla on oma salkunhoitajansa, joka vastaa rahaston varoilla tehdyistä ostoista ja myynneistä sekä muista tapahtumista rahaston sääntöjen puitteissa. Salkunhoitaja voi olla yksi henkilö tai tiimi.
Salkunhoitaja käyttää sijoituspäätöksiä tehdessään apunaan muun muassa ekonomistien tekemiä talouskatsauksia, keskuspankkien katsauksia ja ennustuksia sekä sijoitustutkijoiden eli analyytikoiden yhtiö- tai toimialatutkimuksia.
Tärkeä tietolähde ovat myös päivittäiset uutiset. Lisäksi osa salkunhoitajista käy tutustumassa itse yrityksiin ja tekee omaa toimiala- tai yritystutkimusta.
Rahastomarkkinat Suomessa
Rahastosijoittaminen alkoi Suomessa rahoitusmarkkinoiden murroksessa vuonna 1987. Alku oli vaatimaton, mutta sen jälkeen rahastoihin sijoittaminen on lisääntynyt merkittävästi.
Rahastoyhtiöitä Suomessa toimii noin kaksikymmentä. Viisi suurinta hallinnoi noin 80 prosenttia rahastopääomista.





