Uusi iPad sementoi Applen ylivoiman

Morningstarin analyytikko: laite tulee tärkeään aikaan nopeasti kasvavalla markkinalla.

Morningstar 12.03.2012
Facebook Twitter LinkedIn

Apple (AAPL) julkisti maaliskuun alussa kolmannen version suositusta iPad-taulutietokoneestaan. Morningstarin analyytikon Michael Holtin mukaan laite sisältää useita tärkeitä teknisiä parannuksia. Niiden avulla hän uskoo Applen sementoivan asemansa taulutietokoneiden nopeasti kasvavalla markkinalla.

Uudessa iPadissa on muun muassa aiempaa tarkempi näyttö, nopeampi datayhteys, vahvempi prosessori ja korkealaatuinen kamera. Nämä ominaisuudet osuvat Holtin mukaan hyvin yhteen kuluttajien toiveiden kanssa. Apple onnistuukin hänen ennustuksensa mukaan pitämään uudistuksillaan etumatkansa kilpailijoihin nähden kun taas älypuhelinpuolella Android-kilpailijat ovat Holtin mukaan pystyneet pitkälti saavuttamaan Applen iPhonen etumatkan teknisellä puolella.

Holt pitää onnistuneita tuotteita aiempaakin oleellisempina mobiilialan yhtiöille. Alustojen (Android, Applen iOS, Windows) välinen kilpailu kiihtyy ja systeemistä toiseen vaihtaminen tulee aiempaa hankalammaksi luultavasti. Siksi on tärkeätä pystyä koukuttamaan kuluttaja jo ensimmäisen oston yhteydessä.

Lukuja Applesta:
Liikevaihto 2011: 108,2 mrd USD
Liikevoitto: 33,8 mrd USD
Varat 116,4 mrd USD josta käteinen 26 mrd USD

Facebook Twitter LinkedIn

Tietoja kirjoittajasta

Morningstar  

© Copyright 2024 Morningstar, Inc. Kaikki oikeudet pidätetään.

Käyttöehdot        Yksityisyys        Cookie Settings          Tietoja