Ruotsissa laajimmat mahdollisuudet

Tukholmassa on tarjolla toimialoihin sijoittavia etf:iä ja monenlaisia vipuvaikutuksia.

Hortense Bioy, CFA 03.12.2010
Facebook Twitter LinkedIn

Vientivetoiseen Ruotsin talouteen voi sijoittaa esimerkiksi XACT OMXS30 –rahaston kautta. Etf omistaa 30 suurinta ruotsalaista yhtiötä markkina-arvolla mitattuna. Hajautus on laaja, vaikkakin puolet rahaston pääomasta on teollisuudessa ja finanssialan yhtiöissä. Suurimmat kymmenen yhtiötä muodostavat kaksi kolmannesta rahastosta. Mukana on tunnettuja nimiä kuten H&M  (13,7 %), Nordea (10,3%), Ericsson (8 %) ja Volvo (5,2 %). XACT OMXS30 on markkina-arvoltaan Pohjoismaiden suurin etf. Tavallisista (ei-vivutetuista) etf:istä sillä käydään myös eniten kauppaa.

Vielä laajemman hajautuksen saa XACT OMXSB –rahastolla. Sillä käydään hieman OMXS30-rahastoa vähemmän kauppaa, mutta rahasto seuraa 89 Ruotsin suurimman yhtiön kursseja. Suurimmassa kymmenessä yhtiössä on kiinni noin 50 prosenttia rahaston pääomasta. Tuotto ja riski ovat molemmissa rahastoissa samankaltaiset.

Aktiivisille kaupankävijöille Tukholmassa on tarjolla useita vivutettuja rahastoja. Niistä parhaiten on tänä vuonna tuottanut XACT Bull 2, 31,6 prosenttia. Rahastot tuottaa kaksi kertaa Tukholman pörssin indeksin verran päivätasolla. Vastaavasti XACT Bear 2 liikkuu kaksi kertaa indeksin voimakkuudella vastakkaiseen suuntaan. Se on tuonut tänä vuonna 34.6 prosentin tappiot sijoittajalle. Näissä rahastoissa on merkittäviä riskejä.

XACT:n kilpailija HQ tarjoaa vaihtoehtoisia tuotteita, jotka ovat kuitenkin kooltaan pienempiä ja vähemmän likvidejä. Kulut ovat samalla tasolla XACT:n kanssa.

ETF Tukholma

AVAINSANAT
Facebook Twitter LinkedIn

Tietoja kirjoittajasta

Hortense Bioy, CFA

Hortense Bioy, CFA  is global head of sustainability research at Morningstar

© Copyright 2024 Morningstar, Inc. Kaikki oikeudet pidätetään.

Käyttöehdot        Yksityisyys        Cookie Settings          Tietoja