Fondita säilyttää Silver-arvosanansa

Salkunhoitajat ovat pitäneet kiinni pitkäaikaisesta prosessistaan viime vuosien alituotonkin aikana.

Facebook Twitter LinkedIn

Pohjoismaisiin mikro- ja pienyhtiöihin sijoittava Fondita Nordic Micro Cap säilyttää toiseksi korkeimman analyytikkoarvosanansa Silver, vaikka viime vuodet ovatkin olleet rahaston osuudenomistajille raskaita. 2014, 2015 ja 2017 rahasto on jäänyt indeksilleen, joka kerralla hieman eri syistä.

Salkunhoitajat Markus Larsson ja Kenneth Blomqvist ovat kuitenkin pitäneet kiinni sijoitusprosessista, jota Fonditassa on käytetty vuodesta 1997 pääosin menestyksellä. Aktiivinen tyyli voi kuitenkin johtaa pitkiinkin jaksoihin, jolloin rahasto jää indeksilleen ja kilpailijoilleen.

Morningstarin analyytikot seuraavat pohjoismaisten osakerahastojen luokassa myös toista pienyhtiörahastoa.

Mats Anderssonin ja Björn Henrikssonin vetämä Nordea Nordic Small Cap on pärjännyt Fonditaa paremmin viime vuodet. Sen arvosana on kuitenkin yhtä porrasta alempi Bronze. Pääsyynä on rahaston suuri koko, 1,7 miljardia euroa, mikä tekee sijoittamisesta väistämättä haastavaa.

 

AVAINSANAT
Facebook Twitter LinkedIn

Artikkelissa mainitut sijoitukset

Sijoituskohteen nimiHintaMuutos (%)Morningstar rating
Fondita Nordic Micro Cap B377,60 EUR-0,45Rating
Nordea Nordic Small Cap K EUR22,83 EUR-0,03Rating

Tietoja kirjoittajasta

Matias Möttölä, CFA

Matias Möttölä, CFA  Matias Möttölä, CFA, on Morningstar.fi-sivuston päätoimittaja ja rahastoanalyytikko

© Copyright 2024 Morningstar, Inc. Kaikki oikeudet pidätetään.

Käyttöehdot        Yksityisyys        Cookie Settings          Tietoja