LähiTapiolakin luopuu lunastuspalkkioista

Yhtiö kertoo myös vastaavansa MiFiD II -aikakaudella rahastojensa tutkimuskuluista.

Facebook Twitter LinkedIn

LähiTapiola on jo aiemmin luopunut rahastojen merkintäpalkkioista. Nyt se kertoo jättävänsä myös lunastuspalkkiot perimättä. Muutos tulee voimaan 1.1.2018.

LähiTapiola on myös tehnyt päätöksen siitä, kuka maksaa rahastojen hoitoon käytetyn tutkimuksen kulut. MiFiD II -direktiivi vaatii, että tutkimus hinnoitellaan. Yhtiö voi maksaa kulut omasta pussistaan tai rahastaa ne asiakkailta. LähiTapiola aikoo maksaa tutkimuksen omasta tuloksestaan.

Myös rahastovalikoimassa tulee muutoksia. Eurooppaan ja USA:han on LähiTapiolassa perustettu uudet Eurooppa Markkina ja USA Markkina -rahastot, jotka sijoittavat systemaattisesti. Palkkiot ovat 0,3 prosenttia vuodessa. Sen sijaan vanhat Eurooppa ja USA -rahastot saavat nimeensä "Keskisuuret" ja ne keskittyvät pieniin ja keskisuuriin yhtiöihin.

 

Facebook Twitter LinkedIn

Tietoja kirjoittajasta

Matias Möttölä, CFA

Matias Möttölä, CFA  Matias Möttölä, CFA, on Morningstar.fi-sivuston päätoimittaja ja rahastoanalyytikko

© Copyright 2024 Morningstar, Inc. Kaikki oikeudet pidätetään.

Käyttöehdot        Yksityisyys        Cookie Settings          Tietoja